Osaatko pysäyttää bussin pimeässä? Ota nämä asiat huomioon, jos et halua jäädä sen alle
Katuvalotkaan eivät välttämättä auta merkittävästi jalankulkijan näkymistä.
Heijastin on välttämätön kaikille jalankulkijoille, tummat vaatteet kätkevät kävelijän helposti myös katuvaloalueella. Kuva: Kari SalonenPimeällä tummiin vaatteisiin pukeutuvia ja ilman heijastinta liikkuvia ihmisiä näkee linja-auton etulasin takaa useita päivittäin.
Pohjolan Liikenne muistuttaa tiedotteessaan, että nämä jalankulkijat ovat lähes näkymättömiä. Heidän huomaa kulkevan tien reunassa vasta aivan kohdalla.
"Kyllähän se säikäyttää. Ihmiset kuvittelevat, että heidät nähdään niin kauan kuin katulamput valaisevat, mutta näin asia ei ole", kertoo linja-autonkuljettaja Marjo Ronkainen Pohjolan Liikenteen Kuopion varikolta.
"Katuvalot eivät auta näkymistä juurikaan, jos jalankulkijalla on tummat vaatteet päällään ja jos sataa vettä."
Heijastimen heiluva valo sen sijaan kiinnittää kuljettajan huomion jo pitemmän matkan päästä.
Pimeiden tienvarsien kulkijoiden ohella myös bussipysäkillä odottavia asiakkaita on usein vaikea nähdä. Pelkkä heijastimen käyttäminen ei välttämättä riitä, sillä paikallaan olevaa valoa erehtyy helposti luulemaan esimerkiksi aurauskepin pääksi.
Heijastinta, matkapuhelimen kirkasta näyttöä tai muuta valoa kannattaakin liikuttaa suurin liikkein, kun bussi lähestyy.
Liikkuvaan valoon kiinnittää huomion automaattisesti.
"Eräs vakioasiakkaani heiluttaa pysäkillä ollessaan taskulamppua, jotta näen hänet varmasti. Myös matkapuhelinten kirkkaalle laitetut näytöt näkyvät hyvin, kunhan niitä muistaa heiluttaa lähestyvää bussia kohti", linja-autonkuljettaja Ziggy Hulden Pohjolan Liikenteen Turun varikolta kertoo.
Valon heiluttaminen kannattaa aloittaa heti kun bussin näkee lähestyvän, jotta kuljettajalla on tarpeeksi aikaa nähdä kyytiin haluava asiakas ja jarruttaa pysäkille turvallisesti.
Erityisesti liukkaalla kelillä täytyy ison bussin pysäyttämiseen varata reilusti aikaa. Heiluttamista kannattaa jatkaa, kunnes kuljettaja laittaa vilkun päälle pysähtymisen merkiksi.
"Jos valoa heilauttaa vain kerran, se voi jäädä kuljettajalta näkemättä. Saattaa olla, että olen juuri samalla hetkellä esimerkiksi vilkaissut bussin peileihin. Tällöin heilautus jää kokonaan havaitsematta", Ronkainen tarkentaa.
"Kannattaa myös tulla pois pysäkkikatoksen alta. Jos pysäkillä on valo, se on useimmiten katoksen päällä, jolloin katoksessa odotteleva asiakas on kokonaan varjossa."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
