Sähkökiukaasta nousi suuri valokaari, toinen alkoi kipinöidä kesken löylyttelyn: Näin vältät yleisimmät riskit – älä nuukaile kivien kanssa
LähiTapiolan koti- ja kiinteistövakuutuksista on korvattu vuosina 2019–2020 ainakin parisensataa vahinkoa, jotka liittyvät sähkökiukaan palamiseen tai kipinöintiin.Viime vuosina on sattunut satoja vahinkoja, joissa yllättäen rikkoutunut sähkökiuas on aiheuttanut palon tai palovaaran, LähiTapiola kertoo tiedotteessa.
Yhtiön koti- ja kiinteistövakuutuksista on korvattu 2019–2020 ainakin parisensataa vahinkoa, jotka liittyvät sähkökiukaan palamiseen tai kipinöintiin.
Kiuas on voinut esimerkiksi alkaa savuttaa, kipinöidä tai leimahtaa ja siten aiheuttaa palovaaran.
"Vahinkoilmoituksista käy ilmi, että joskus kiukaasta on noussut esimerkiksi suuri valokaari tai liekit ovat lyöneet ylä- ja alasuuntaan", kertoo LähiTapiolan projektijohtaja, paloinsinööri Antti Määttänen.
Kiukaan rikkoutuessa vaaratilanteet liittyvät yleensä vastusten rikkoutumiseen, LähiTapiolasta kerrotaan.
"Vastusten metalli voi heiketä ja kärsiä esimerkiksi siitä, jos kiuaskivet eivät peitä vastuksia ja niille heitetään suoraan kylmää vettä. Lisäksi jos kivet pääsevät liikkumaan tai murenevat, ne voivat vääntää ja rikkoa vastuksia", kertoo sanoo Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen johtava palotarkastaja Timo Kouki.
Myös termostaatti ja kellokytkin voivat vikaantua ajan myötä.
Tilanteista on useimmin selvitty säikähdyksellä tai pienillä savu- tai palovahingoilla.
Saunapaloja tulee vuosittain pelastustoimen tietoon noin neljäsataa. "Jos tuli ei leviä rakenteisiin, ihmiset eivät useinkaan hälytä palokuntaa", Kouki kertoo.
Miten yleisimmät riskit voi välttää?
- Kannattaa aika-ajoin tarkistaa, että kiuas lämpenee, kuten sen on tarkoitus.
- Saunomisen jälkeen kannattaa tarkistaa, että kiuas on mennyt pois päältä.
- Jos kiuas alkaa sähistä tai lyödä liekkiä, älä heitä kiukaalle vettä. Vesi voi aiheuttaa oikosulun ja pahimmillaan myös johtaa sähköä. Kytke ensin sulake pois päältä ja katkaise laitteen virta. Sen jälkeen voit sammuttaa palon vedellä tai sammutuspeitteellä.
- Kun laitat saunan päälle, varmista ettei kiukaan päällä tai lähistölle ole mitään ylimääräistä – esimerkiksi lasten leluja, muovista sankoa, pyyhettä, vaatteita tai mattoa. Erityisen tarkkana pitää olla, jos kiukaan laittaa päälle etätoiminnalla, kuten puhelimen kautta.
- Jos saunaa käytetään varastona, kiukaan voi kytkeä irti sähköverkosta.
- Huolla kiuas säännöllisesti. Kiuaskivet pitää vaihtaa valmistajan ohjeiden mukaan. Kun vaihdat kiviä, varo kolhimasta vastuksia. Kiviä pitää olla niin paljon, ettei löylyvesi tipu suoraan vastusten päälle.
- Lähteet: LähiTapiolan projektijohtaja, paloinsinööri Antti Määttänen ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen johtava palotarkastaja Timo Kouki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

