
Smart #5 palaa kookkaana tehopakettina ‒ sen kiihtyvyys uhkaa reväyttää niskan
Mercedeksen ja kiinalaisen Geelyn yhteistyönä syntynyt perheauto pistää Teslan koville.Pienenä kauppakassina tunnettu Smart palaa kehiin tilavana ja raivokkaan tehokkaana katumaasturina. Uutuudella ei ole nimen lisäksi mitään yhteyttä aiempaan.
Smart # 5 on pitkästä aikaa outo uutuusauto. Se ei ominaisuuksiensa puolesta mahdu oikein mihinkään valmiiseen lokeroon.
Ulkoa auto on kookas katumaasturi. Siinä se ei vielä hirveästi poikkea muista vastaavasti. Eroa alkaa syntyä, kun kaivetaan esiin auton varsinaiset ominaisuudet.
Smartilla on massaa 2,5 tonnia. Siitä huolimatta auto kiihtyy nollasta 100 kilometriin tunnissa 3,8 sekunnissa.
Sen kiihtyvyys on oikeasti niin hurja, että maahantuoja varoittaa painamasta tallaa pohjaan matkustajia varoittamatta. Ilman sitä niskalihakset saattavat nyrjähtää.
Tuo hurja yhtälö on mahdollinen koska autosta irtoaa enimmillään 640 hevosvoimaa tehoa.
Periaatteessa kyseessä on kuitenkin perheauto. Siihen se sopii hyvin tilojensa puolesta.
Uusi Smart on Mercedes-Benzin ja kiinalaisen Geelyn yhteistyön tulos. Se lienee suunniteltu Teslan voittokulkua kampittamaan.
Lopputulosta voi pitää onnistuneena. Auto on ällistyttävän tehokas, tilava ja tietenkin sen saa myös nelivetoisena.
Kirsikkana kakun päällä on auton 400 kilowatin latausteho.
Auton kantama kesäkeleillä ja kevyellä kaasujalalla on 590 kilometriä. MT:n loppusyksyn keleillä tekemän koeajon perusteella 380 kilometriä oli lähempänä totuutta.
Tasaisella valtatienopeudella ajettaessa Smartin kulutus nousi 24 kilowattituntiin tai jopa sen yli 100 kilometrillä. Kaupunkiajossa kulutuksen sai hetkittäin painettua alle 20 kilowattituntiin.
Auton laatuvaikutelma on hyvä. Kosketusnäytön takana olevan tietoviihdejärjestelmän toiminta ei kuitenkaan ole yksinkertaisimmasta päästä. Ehkä siihen tottuu ajan kanssa. Plussaa järjestelmä saa muokattavuudesta.
Etumatkustajalla on oma näyttönsä. Hän voi pelailla vaikka konsolipelejä tai katsella elokuvia matkan jouduttamiseksi.
Outoa oli auton muuttuminen höyrykaapiksi sadesäällä. Siihen ei ilmastoinnin ja puhaltimen asetuksista löytynyt lääkettä.
Myös toinen kollega raportoi samaa samasta autosta. Auton lämmityskään ei vakuuttanut pakkaskelillä.
Smart on hyvin vakaa ja hiljainen ajettava. Mukautuva vakionopeudensäädin on kuitenkin säädetty turhan varovaiseksi. Se korjaantunee päivityksellä.
Auton takakontti vetää 470 litraa. Vetokyky riittää 1600 kiloon.
Smart # 5:n lähtöhinta on painettu 47 390 euroon, mutta se tarkoittaa takavetoon, 75 kilowattitunnin akkuun ja 150 kilowatin latausnopeuteen tyytymistä. Nelivetoon pääsee kiinni 57 990 eurolla.
Malliston huipulta löytyy 94 kilowattitunnin akulla varustettu, superlataukseen pystyvä Brabus neliveto. Sen lähtöhinta on 61 990 euroa.
Akun takuu on 8 vuotta tai 200 000 kilometriä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









