Autokauppapalaa normaaliin
Autoveron kiristys pysäytti autokaupan huhtikuussa. Silloin rekisteröitiin vain nelisentuhatta autoa. Maaliskuussa autokaupan vauhti oli yli viisinkertainen.
Autokauppiaiden mukaan myyntimäärät ovat vähitellen palaamassa normaaliksi. Koko vuoden myynti päätynee ennustettuun 110 000 henkilöautoon.
Renaultin myyntijohtaja Kai Katavisto myöntää autokaupan huidelleen alkuvuoden melkoista vuoristorataa. Maaliskuun myynti löi jopa kaikki ällikällä.
”Rekyyli tuli huhtikuussa veronkiristyksen jälkeen. Nyt kauppa on jo normalisoitumassa.”
Kovasta alkuvuodesta johtuen autokauppa näytti vielä huhtikuun jälkeenkin vajaan kymmenen prosentin kasvua.
”Renaultin kasvu on jäänyt alkuvuonna vähän muita hitaammaksi. Uskon, että uusilla tuotteilla pääsemme marssivauhtiin mukaan.”
Alkuvuoden myydyimmäksi merkiksi on palannut Toyota. Se on vetänyt selvän kaulan Volkswageniin, joka ehti pitää hetken ykköspaikkaa hallussaan.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
