KOMMENTTI Verotus vaarantaapäästötavoitteet
Valtion rahapulasta johtuva autoveron kiristys vaarantaa päästöjen vähennystavoitteet. Suomen autokanta on Euroopan vanhimpia, eikä uusien autojen hintojen nousu sitä nuorenna.
Veromuutosta markkinoidaan ympäristöperusteisena. Totta onkin, että kaikkein vähäpäästöisimpien autojen hintoihin tehdään kosmeettinen kevennys.
Valtion rahantarpeesta johtuen varsinaisten käyttöautojen verotus kiristyy. Se jarruttaa autokannan uusimista ja päästöjen vähenemistä.
Veromuutoksesta hyötyvät autot, joiden hiilidioksidipäästöt jäävät alle 110 gramman. Niiden osuus uusien autojen myynnistä on häviävän pieni, noin prosentin luokkaa, joten niiden vaikutus liikenteen päästöihin jää vaatimattomaksi.
Valtion kassatulojen kannalta autoveron kiristys on ongelmallinen, sillä sen vaikutuksia autokaupan vilkkauteen on vaikea arvioida. Jos kiristys käy liikaa kansalaisten kukkarolle, autokauppa hyytyy ja kaivatut verotulot jäävät saamatta.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
