Talvi yllättää aina autoilijat
Talviautoilun onnistumisen edellytyksenä ovat kunnon renkaat ja valojen toiminta. Anssi Romo Kuva: Viestilehtien arkistoTänä vuonna ensimmäiset lumisateet iskivät Etelä-Suomeen jo lokakuun puolivälin jälkeen. Kesärenkailla liukastelusta seurasi peltikolareita, mikä takasi hinureille ja korjaamoille kiireisen työrupeaman.
Moni autoilija tekee samat virheet joka vuosi. Aurinkoisilla ja kuivilla syyssäillä maantiellä ajellessa ei käy mielessä, että talven tuloon olisi syytä varautua.
”Autoilijat tuntuvat ajattelevan, että kyllä kesärenkailla vielä huomenna pärjää. Sitten lopulta niiden vaihdossa tulee kiire”, sanoo päällikkö Otto Lahti Liikenteen turvallisuusvirastosta.
Turvallisuutta ja talviliikenteessä pärjäämistä voi parantaa jo pienillä varotoimilla. Talvirenkaiden vaihtoon on varauduttava, kun sääennustuksiin ilmestyvät yöpakkaset.
Autojen huoltovälit ovat pidentyneet jopa 40 000 kilometriin. Samalla osa autoilijoista tuntuu lopettaneen auton kunnosta huolehtimisen.
”Iäkkäillä autoilla renkaiden ja valojen toimivuuden tarkistus on usein rutiinitoimenpide. Saman pitäisi koskea myös uusia autoja ja työsuhdeautoja”, Lahti muistuttaa.
Kaikki eivät niin tee. Katsastusten yhteydessä tuoreista autoista löytyy paljon sellaisia vikoja, jotka jokainen auton käyttäjä välttäisi auton säännöllisellä huolenpidolla.
Pimeänä vuodenaikana valojen toimivuus ja puhtaus on näkyvyyden ja turvallisuuden kannalta ehdottoman tärkeää. Myös lähivalojen oikea suuntaus tulee tarkistaa.
Nykyään liikenteessä näkee takavalot pimeänä ajavia uusia autoja.
Kyse ei ole sähköviasta vaan EU:sta lähtevästä energiansäästöoivalluksesta, jolla takavalot sammutetaan, jos käytössä on huomiovalot edessä.
Ongelmana on, että kuskit eivät aina muista sytyttää lähivaloja valaistuilla väylillä, vaikka tarvetta olisi. Silloin auto on takaa pimeä, mikä lisää kolaririskiä.
”Osa auton omistajista ei tiedä, miten heidän autonsa toimii. He kuvittelevat, että valoautomatiikka hoitaa homman, vaikka se sytyttää vain huomiovalot eteen.”
”Syksystä lähtien lähivaloja kannattaa käyttää aina. Edessä on neljän tai viiden kuukauden hämärä ja sateinen jakso.”
Pakkasaamuina liikenteessä näkee erilaisia kuura- ja höyrykaappeja. Edellisen talven jäljiltä autosta pitää löytyä toimiva jääraappa ja harja.
Ajoon lähtiessä näkyvyyden on oltava riittävä.
Vanhat pyyhkijät kannattaa vaihtaa uusiin mieluummin vähän liian aikaisin kuin liian myöhään. Loskakeleistä selviää kunnialla vain toimivilla pyyhkijöillä.
Auton jäähdytinnesteen on kestettävä pakkasta.
”Vähän ajettavalla työkoneella ja dieselautolla tankkiin saattaa jäädä kesälaatuista polttoainetta. Se ei toimi kovilla pakkasilla.”
Erityishuomion ansaitsevat renkaat. Ne ovat liikenneonnettomuuksissa usein riskitekijänä.
Liikenneonnettomuuksien tutkintalautakunnan mukaan onnettomuustilastoissa pistävät silmään kuluneiden renkaiden lisäksi heikkokuntoiset nastarenkaat sekä keliin sopimattomat renkaat.
Talvirenkaiden vaihtoon on hyvä varautua ajoissa. Uusien renkaiden hankinta on edessä, jos renkaat ovat kuluneet ja niistä puuttuu nastoja.
Laki sallii talvirenkaan kulutuspinnan ajamisen kolmeen milliin. Sitä pidetään turvallisuuden kannalta liian vähäisenä.
Talvirenkaat kannattaa vaihtaa, kun urasyvyys painuu neljään milliin. Päinvastoin kuin yleisesti luullaan, paremmat renkaat on hyvä laittaa aina taakse riippumatta auton vetotavasta.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
