
- Rautajärvi
Helevetin Tunarit ovat mopoilleet jo 20 vuotta Rautajärven lähiympäristössä – ”Kerho tuo kylälle elämää”
Helevetin Tunarit ovat pitäneet yllä mopokulttuuria, jonka kulta-aika oli maaseutupitäjissä 1960-luvulla.Pälkäneen Rautajärvellä sijaitsevan navetan ylisillä avautuu melkoinen näky. Ylisille on nimittäin kerääntynyt kymmenittäin erimerkkisiä vanhoja peltitankkimopoja.
Mopot eivät ole ylisillä kuitenkaan keräämässä pölyä, vaan mopedien kanssa puuhailee vanhoihin mopedeihin erikoistunut harrastusporukka Helevetin Tunarit. Kerhon tavoitteena onkin nostaa vanhat peltitankkimopedit jälleen niille kuuluvalle kunniapaikalle eli tien päälle.
Kuvassa vasemmalta Ossi "Muikku" Järvinen, Mika "Kurso" Kurkijoki, Matti "Kode" Aho, Kalle Hänninen, Tommi Järvinen, Hannu "HanuManu" Ahonen, Marko Kukkonen, Jussi "Bruuno" Järvinen. Kuva: Rami Marjamäki”Ensimmäinen ajelu tehtiin 2003 Laipan erämaan Hirvijärven rantamaisemiin kohtuullisen kokoisella porukalla. Ajelun jälkeen istahdettiin kahvipöytään ja siitähän se ajatus sitten lähti, Helevetin Tunarit päätettiin perustaa”, kertoo Matti ”Kode” Aho.
Viime elokuussa vietettiinkin Tunareiden 20-vuotisjuhlia asiaankuuluvalla hartaudella.
”Juhlissa soitti useampi bändi ja paikalla oli väkeä noin kolmesataa henkeä. Kekkereitä varmasti muistellaan koko talvi", Hannu ”HanuManu” Ahonen sanoo.
Tarkkaa tietoa siitä, mistä poppoon nimi Helevetin Tunarit on saanut alkunsa, ei ole.
”Nimen on keksinyt kerhon ensimmäinen ja ainoa residentti. Tunarit viittaavat ehkä Tunturi-merkkiin ja varmaan tässä on ollut vähän vinoilua moottoripyöräkerhoille”, sanoo uudeksi puheenjohtajaksi viime kesänä valittu ”Muikku” Ossi Järvinen.
Moni parisuhde alkoi aikoinaan mopon mahdollistamien riiuureissujen avustamana. Kuva: Rami MarjamäkiEpäilys siitä, että nimi olisi paikallisen isännän huudahdus harmia aiheuttaneille mopoilijoille aiheuttaa naurunremakan.
”Onhan se mahdollista, teemme paljonkin tunarointeja. Siksi valitsemme paikallisessa eloTähkä-baarissa vuosittain pyhäinpäivänä Vuoden tunarin", Jussi ”Bruuno” Järvinen naurahtaa.
Mopoilla ajellaan 20–50 kilometrin reissuja, joiden jälkeen on tietysti jälkipelien aika. Kuva: Rami MarjamäkiJäseniä kerholla on yhdeksäntoista, mutta yhteisajeluihin mopoja kerääntyy parhaimmillaan yli neljäkymmentä.
”Isoja pääajoja on viidestä kuuteen vuodessa. Pisin reissu on vuosittain ajettava Kukkian kierros, jossa ajetaan letkassa lähistöllä sijaitsevan Kukkia-järven ympäri”, ”Bruuno” Järvinen kertoo.
”Mopoja löytyy myös lainattavaksi, jos haluaa kokea mopolla ajelun hurman.”
"Yleensä mopoilla päristellään 20–70 kilometrin reissuja erilaisissa kokoonpanoissa. Tunarointi on pitkälti kelistä ja ajokunnosta riippuvainen harrastus”, hän toteaa ja hörähtää nauruun.
”Me emme ole suljettu yhteisö, vaan ajattelemme, että mitä enemmän porukkaa, sitä parempi”, pitkäaikainen jäsen Marko Kukkonen vinkkaa.
Ajojen lisäksi mopoja tuunataan ja rassataan ajokuntoon. Mallia näyttää Ossi ”Muikku” Järvinen. Kuva: Rami MarjamäkiAjojen lisäksi mopoja tuunataan ja rassataan ajokuntoon.
”Tämä on hyvää ajanvietettä, jossa saa kulumaan monta tuntia huomaamatta hyvällä tekosyyllä. Suurin osa ylisiltä löytyvistä mopoista on käyntikuntoisia ja toimivia”, miehet toteavat yksissä tuumin.
”Kerho tuo Rautajärven kylälle elämää. Mopomuseo ja Tunarien tapahtumat ovat tuoneet Rautajärvelle vieraita ympäri Suomen ja joskus on käynyt ulkomaisiakin turisteja ihmettelemässä toimintaamme. Samalla se yhdistää kylän väkeä, sillä nuorin tunari on 26-vuotias ja vanhin 65.”
Vanhoissa mopoissa on jotain hirvittävän hellyttävää. Nämä 50–80-lukujen Suomen sorateiden peltitankkiset pörisijät saavatkin monet vajoamaan hetkessä nostalgisiin muisteloihin. Monen rakkaimmat nuoruusmuistot kun yhdistyvät kaksitahtisen bensan tuoksuun.
Vanhat mopot kiinnostavat nykyisin myös keräilijöitä ja muitakin kaksipyöräisten harrastajia. Innostus näkyy myös mopojen hinnoissa. Nyt hyväkuntoisesta pappatunturista joutuu pulittamaan jo vajaat pari tuhatta euroa. Ylisillä olevassa kokoelmassa Tunturi on kuitenkin vähemmistöä.
Mopedit olivat aikoinaan leimallisesti maaseudun ja pienten taajamien asukkaiden suosiossa, sillä niillä lyhyet matkat taittuivat näpsäkästi. 1960-luvun lopulla Suomessa mopoja oli noin 350 000.
Helevetin Tunarit
Perustettu: 2003
Kotipaikka: Rautajärvi, Pälkäne
Jäseniä: 19
Mopoja: noin 250
Artikkelin aiheet - Osaston luetuimmat







