Punaisia valoja ei noudateta
Liikenneturvan mukaan punaista päin ajetaan noin joka seitsemäs kerta valojen vaihtuessa. Myös suojatien tuoma turva on usein näennäinen. Säännöistä kiinni pitäminen olisi tarpeen esimerkiksi pienten koululaisten takia.
Autoilijat tiedostavat punaisen liikennevalon noudattamisen tärkeyden. Liikenneturvan kyselytutkimuksessa yhdeksän kymmenestä autoilijasta ilmoittaa pitävänsä punaista päin ajamista vakavana liikennerikkomuksena.
”Punaista päin autoilijat ajavat väärän tilanne- tai ylinopeuden takia. Autoilijat ajautuvat tilanteisiin, joissa ei ennätä havainnoida liikennetilanteita ja reagoida valojen vaihtumiseen”, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Marko Nieminen toteaa.
Monissa kaupungeissa on otettu käyttöön 30 kilometrin nopeusrajoituksia. Niiden noudattaminen antaa parasta turvaa liikenteen heikommille osapuolille. Ne sekä ennaltaehkäisevät onnettomuuksia että lieventävät näiden seurauksia.
”Kävellen kulkevan mahdollisuus jäädä henkiin heikkenee selvästi, jos auto törmää tähän yli 40 kilometrin tuntinopeudella. Siksi lievienkin ylinopeuksien merkitys korostuu kaupunkiliikenteessä.”
”Liikennevaloissa etenkin viime hetken kiihdytykset voivat johtaa pahoihin seurauksiin, jos valon kellastuessa painetaan kaasua jarrun sijaan”, Nieminen kertoo.
Jarmo Palokallio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
