Allis-Chalmers 8550 -traktorilla on painoa 12 tonnia – keräilijän haaviin päätyi harvinainen runko-ohjattu versio alkuperäisellä moottorilla
Koneviestin Maailman traktoreita -juttusarjassa esitellään hollantilaisen valokuvaajan Marcus Pasveerin kuvaamia traktoreita. Tällä kertaa vuorossa on runko-ohjattu Allis-Chalmers 8550 -traktori, joka löytyy yhdysvaltailaisen Bryon Zellerin tilalla.
Iowalainen Bryon Zeller hankki kokoelmaansa kauan himoitsemansa Allis-Chalmers 8550 -traktorin pelkkien kuvien perusteella. Kuva: Marcus PasveerIowalaisen Zellerin tilalla traktorin värinä on ollut aina oranssi. Isoisän ja isän jalanjäljissä myös Bryon Zeller on päätynyt Allis-Chalmersin traktoreihin. Bryon tiesi jo pienestä haluavansa elättää itsensä maanviljelyllä. Heti koulun päättämisen jälkeen vuonna 1976 hän hankki ensimmäisen oman traktorinsa, joka oli malliltaan WC – Allis-Chalmers tietenkin. Siitä lähtien hän alkoi metsästää oransseja traktoreita aktiivisesti.
Tuohon aikaan vanhentuneita traktoreita pidettiin romuina, mutta Bryon piti niitä arvokkaana lisänä kasvavaan kokoelmaansa. Bryon pelastikin useita traktoreita sulatolta. Nykypäivänä Bryonin ladot ovat täynnä oransseja traktoreita. Kokoelmasta puuttui pitkään yksi malli, joka on tietenkin pääkuvan 8550.
Bryon etsi traktoria intensiivisesti viiden vuoden ajan eikä tehtävä ollut helppo, sikkä mallia 8550 valmistettiin vain reilut 2 000 kappaletta. Vaikka traktoria myytiin maailmanlaajuisesti, suurin osa traktoreista päätyi USAn keskilänteen koviin maanmuokkaustöihin maissi- ja soijatiloille. Osa traktoreista on jo romutettu ja monen vielä olemassa olevan traktorin alkuperäinen Allis-Chalmers -moottori on korvattu Cumminsin tai Caterpillarin moottorilla, sillä alkuperäisen moottorin varaosien saanti on käynyt aina vain vaikeammaksi.
Zeller päätti, että hänelle kelpaa vain alkuperäisellä moottorilla varustettu 8550. Kesällä 2017 Bryonia onnisti. Nebraskassa pulpahti myyntiin erittäin hyväkuntoisen näköinen alkuperäiskuntoinen traktori, joka ostettiin pikapikaa pelkkien kuvien perusteella. Ostosta ei tarvinnut katua, sillä traktori osoittautui olevan jopa odotettua paremmassa kunnossa. Edellinen omistaja oli pitänyt traktorista hyvää huolta 20-vuotisen omistuksensa aikana.
Vuosimallin 1978 runko-ohjattu traktori painaa 12 tonnia. Moottorina on 305-hevosvoimainen, 12-litrainen kuusisylinterinen kaksoisahdettu Allis-Chalmers 6120T -moottori. Vaihteistona on 20x4-nopeuksinen Allis-Chalmersin valmistama powershift-vaihteisto. Traktorin huippunopeus 30 km/h.
Traktorin tuntimittari osoittaa vain 3 400 tunnin lukemaa, mikä ei todennäköisesti pidä paikkansa. Oletettavasti tunteja on reilusti enemmän, mittari on saattanut pyörähtää ympäri useammankin kerran. Myöskään alkuperäinen oranssi väri on haalistunut, mutta Bryon pitää traktorin säilyneestä alkuperäiskunnosta, eikä aio maalata traktoria uudelleen.
Lue Koneviestin nettisivuilta, millainen ohjaamo ja varustus isosta traktorista löytyy sekä Allis-Chalmers-traktoreiden historiasta!
Suomennos: Tapio Vesterinen
Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat artikkelit:
Runko-ohjatut Acremaster-traktorit nousivat suosioon Australian takamailla − merkillä on yhteistä historiaa myös Internationalin kanssa
Eteläafrikkalainen ACO-traktorimerkki syntyi, kun paikallinen viljelijä ei löytänyt markkinoilta sopivaa vaihtoehtoa − tavoitteena oli luoda tuhoutumaton traktori
Allis-Chalmers ED-40 -traktori oli huonomaineinen brittiversio – traktorissa oli omaperäinen näkemys kaksoiskytkimestä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




