
Kia saa jättikokoisesta EV9:stä uuden lippulaivan
Korealaismerkki pärjää laajan valikoiman ansioista laskevilla markkinoilla.Kian sähköautotarjonta täydentyy suurikokoisella EV9:llä, joka nousee samalla korealaismerkin uudeksi lippulaivaksi.
Kia on napannut 20 vuodessa noin 8 prosentin osuuden Suomen uusien autojen kaupasta. Kasvu perustuu laajaan mallivalikoimaan ja poikkeuksellisen suureen asiakasuskollisuuteen, kertoo Kian brändijohtaja Rami Kittilä.
Kittilän mukaan EV9 on Kialle erittäin merkittävä uutuus. Hänen mukaansa se jopa muuttaa tavan liikkua.
EV9 sopii Kian lippulaivaksi pelkästään kokonsa puolesta. Auto on yli 5 metriä pitkä ja peilien kanssa yli 2 metriä leveä. Se on aina nelivetoinen ja vähintään 6-paikkainen, sillä penkkirivejä on kolme.
Auton kuusipaikkaisessa versiossa etenkin keskipaikat ovat hulppeat. Sekä etu- että keskipenkit ovat sekä lämmitettävät että viilennettävät.
Auton lähimmät kilpailijat ovat saksalaiset premiummerkit ja Volvo XC90. Niitä hankintaan paljon työsuhdeautoiksi, mutta on noille autoille myös omalla rahalla ostajia.
”Kun auto maksaa yli 80 000 euroa, silloin myös tuotemerkin pitää olla kunnossa. Muuten autoa ei osteta”, toteaa Kittilä.
EV9:n muotoilu on kaksijakoinen. Kulmat ovat terävät, mutta niiden vastapainoksi peltipinnat ovat suuret ja tasaiset.
Sisällä kuljettajan näkymää hallitsee pitkä digi- ja kosketusnäyttötaulu. Perinteisten säädinten määrä on puristettu kojelaudassa minimiin.
Sisustuksessa painottuu kierrätys ja uusiutuvien materiaalien käyttö.
Auton akku on 99,8-kilowattituntinen. Sillä irtoaa 512 kilometrin kantama. Lämmitettävä akku imee sähköä nopeimmillaan vartissa yli 200 kilometrin ajoa varten.
Latausmahdollisuus on kaksisuuntainen, eli autoa voi käyttää myös virtalähteenä.
Uutta tekniikkaa edustaa tekoälyä käyttävä vakionopeudensäädin, joka mukauttaa toimintansa kuljettajan ajotavan mukaiseksi.
Auto osaa myös parkkeerata itsensä. Aiemmasta poiketen myös vinoparkkeeraus onnistuu. Parkkeerauksen aikana kuskin ei tarvitse olla autossa sisällä, mikä on fiksu ratkaisu, kun ottaa huomioon auton koon ja parkkipaikkojen ahtauden.
Tavaratilaa on kolmas penkkirivi kaadettuna 828 litraa ja vetokykyä löytyy 2,5 tonnia.
Kittiän mukaan EV9:n asiakastoimitukset käynnistyvät jo tämän vuoden puolella. Ensi vuonna niitä pitäisi saada kilpiin 300 kappaletta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






