Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Trafi muistuttaa: Kiinnitä huomiota nastarenkaiden nastoituksen kuntoon

    Renkaiden kuntoa kannattaa tarkkailla myös ajokauden aikana.
    Renkaiden kuntoon kannattaa kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.
    Renkaiden kuntoon kannattaa kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Kuva: Kari Salonen

    Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi muistuttaa tiedotteessaan, että autoilijan tulisi kiinnittää huomiota renkaiden urasyvyyden lisäksi nastoituksen kuntoon.

    Renkaat tulee tarkistaa ennen renkaiden vaihtoa, mutta niiden kuntoa kannattaa tarkkailla myös ajokauden aikana ja kierrättää tarvittaessa renkaiden sijaintia.

    Trafi kartoitti nastarenkaiden kuntoeroja ja niihin liittyviä riskitekijöitä. Kartoituksessa havaittiin, että autoilijat hankkivat uudet nastarenkaat liian myöhäisessä vaiheessa. Vaikka vanhoissa nastarenkaissa saattaa vielä olla kohtuullisesti urasyvyyttä jäljellä, nastat ovat jo irronneet tai kuluneet loppuun.

    Tutkimukseen valittiin viidestä rengashotellista kausisäilytyksessä olevia rengassarjoja, joiden kulunein rengas oli urasyvyydeltään 4–7 millimetriä. Renkaiden urasyvyys oli keskimäärin 6,1 millimetriä, mutta nastoissa havaittiin pahoja puutteita.

    Useimpien rengassarjojen huonoimmassa renkaassa oli ehjiä nastoja jäljellä alle 60 prosenttia alkuperäisestä määrästä. Noin kahdessa kolmasosassa tutkituista rengassarjoista oli liian suuret, yli 25 prosentin erot nastojen määrissä.

    Rengassarjojen kuntoerot ovat Trafin mukaan kasvaneet. Tämä johtuu etuvetoisten autojen yleisyydestä ja viime talvien olosuhteista. Etuvetoisella autolla eturenkaiden kumi kuluu nastoja nopeammin, jolloin nastan ulkonema kasvaa ja sen kärki voi lopulta katketa. Vapaasti pyörivissä takarenkaissa taas nastat kuluvat kumia nopeammin, jolloin nastan ulkonema voi pienentyä liikaa.

    Erityisasiantuntija Keijo Kuikka Trafista toteaa, että niin liikenneturvallisuuden, ympäristön kuin taloudellisuuden kannalta olisi hyvä, kun renkaat kuluisivat tasaisesti. Hän kannustaa rengasvalmistajia edelleen kehittämään ideaa, jossa vetorengas ja vapaasti pyörivä rengas suunniteltaisiin erilaisiksi.

    Tutkimuksen mukaan nastarenkaiden sijaintia pitäisi kierrättää jopa 3 000 ajokilometrin välein kuntoerojen tasaamiseksi, jos etuvetoisella autolla ajetaan pääasiassa paljaalla asfaltilla. Mikäli kuntoerot pääsevät kasvamaan suuriksi, paremmat renkaat tulisi asentaa taka-akselille.

    ”Hyväkuntoiset renkaat voivat tuoda merkittävästi pelivaraa yllättävissä tilanteissa. Ajotilanne voi muuttua äkkiä, vaikka kuljettaja olettaisikin ajavansa renkaisiin ja olosuhteisiin nähden turvallisella nopeudella. Ajonvakautusjärjestelmä on parantanut turvallisuutta auton hallinnassa pitämisen suhteen, mutta sekään ei toimi tehokkaasti, jos pitoa ei ole tarjolla”, tutkimukseen osallistunut Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuustutkija Esa Räty arvioi tiedotteessa.

    Renkaiden kuntoon kannattaa kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.

    Nykyisten vaatimusten mukaan ehjien nastojen määrät saavat poiketa enintään 25 prosenttia sen renkaan nastamäärästä, jossa nastoja on eniten. Tämän lisäksi tietenkin on syytä kiinnittää huomiota myös nastojen kokonaismäärään. Jos nastoja alkaa olla lähtenyt reilusti, niin kannattaa varmasti harkita renkaiden vaihtoa, vinkkaa Kuikka.