
Maailman suurin sähköautojen valmistaja saapuu vihdoin Suomeen
BYD:in valmistaman Atto3:n sisätilojen ratkaisut kaukana tavanomaisesta.Autokauppaa odottaa ensi viikolla pienoinen mullistus, kun kiinalainen BYD laajentaa toimintansa Suomeen. Yhtiö on maailman suurin ladattavien hybridien ja sähköautojen valmistaja.
BYD:iä on kuvailtu Kiinan Teslaksi. Se tarkoittaa, että tähtäin on asetettu korkealle. Eurooppaa yhtiö lähtee valloittamaan tyhjältä pöydältä.
Yhtiön tarina käynnistyi akkuyrityksenä. Se laajensi toimintaansa autoihin Toyotaa kopioimalla. Sen menestys rakentui tuotteiden korkean laadun varaan.
Vähitellen BYD siirtyi itse suunnittelemaansa mallistoon. Ensimmäisen täyssähköautonsa se esitteli vuonna 2010.
Suomea BYD lähtee valloittamaan kiinalaisten keisaridynastioiden mukaan nimetyllä mallistolla. Halpa-autojen sijaan se lähtee haastamaan vastaavia premium-malleja.
Kiinnostavin uutuusmalleista on Atto3, joka asettuu hintahaarukan alapäähän. Sen hinta selviää maanantaina, mutta odotuksena on 40 000 euron luokkaa oleva lähtöhinta.
Atto3 näyttää ulkoa varsin tavanomaiselta sähköautoilta. Erikoiseksi se paljastuu, kun avaa auton oven.
Oven kahva on muotoiltu ovelasti ympyrämäisen ovikaiuttimen osaksi. Vaan omituisin osa ovea ovat ovikotelon kitaramaiseksi muuttavat suojanarut.
Myös keskikonsolin suunnitteluun muotoilijat ovat saaneet varsin vapaat kädet. Lopputulos poikkeaa siltäkin osin totutusta.
Varsinaiset hallintalaitteet sen sijaan ovat hyvin hallittavissa. Niiden käyttö ei vaadi kovin pitkää totuttelua.
Ajossa Atto3 on mukava ajaa. Auton istuimet ovat nykykäytännön mukaan verhoiltu vegaanisella nahkalla. Kuljettajan istuin säätyy kuuteen suuntaan.
Auton WLTP-normin mukainen toimintamatka 60 kilowattitunnin akulla on 420 kilometriä. Akun suurin latausteho on 80 kilowattia.
Tarvittaessa meno on sähäkkää. Nollasta sataan Atto3 kiihtyy reilussa 7 sekunnissa, mikä on perheautolle enemmän kuin riittävästi.
Tavaratilaa on 440 litraa.
Selvästi Atto3:a kalliimpi vaihtoehto on nelivetoinen Han. Se käy kisaan premium-sähköautoja vastaan.
Han erottuu ulkoa kokonsa puolesta. Se tarjoaa omistajalleen luksusta, minkä huomaa, kun autoon istuu sisään. Kuljettajan istuimessakin on säädöt kahdeksaan suuntaan.
Materiaalit ovat laadukkaita, kuten yli arviolta yli 70 000 euron autossa kuuluukin olla.
Hanin sähkömoottoreista irtoaa 516 hevosvoimaa tehoa. Auto singahtaa nollasta sataan kilometriin tunnissa vain 3,9 sekunnissa.
Auton akun kapasiteetti on 85 kilowattituntia. Sen lataus onnistuu 120 kilowatilla. Hanin WLTP:n mukainen kantama on 521 kilometriä.
BYD:in akkutakuu on 8 vuotta tai 160 000 kilometriä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







