Naisten suosima Opel palaa houkuttelevalla lähtöhinnalla
Täysin uusiksi pistettyä Corsaa on tähän mennessä myyty lähes 14 miljoonaa kappaletta.Opel Corsa palaa kisaan. Sen valttina on huippuvarustelu, jota tarjotaan hyvin kilpailukykyisellä hinnalla.
Corsa on Opelin syömähammas Euroopassa. Se esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1984, minkä jälkeen sitä on myyty lähes 14 miljoonaa kappaletta.
Opelille uuden Corsan menestys on äärimmäisen tärkeää. Se merkin ensimmäinen suuri lanseeraus kahteen vuoteen.
"Corsan hinta-laatu -suhde on erinomainen. Se tarjoaa nurkan, johon ihmiset tarttuvat", uskoo Opelia maahan tuovan LänsiAuton toimitusjohtaja Tommi Köninki.
Köninki odottaa, että Corsa on vuoden lopulla automyynnin top20 -listalla yli 1000 auton myynnillä.
Suomessa pikkuautojen luokka on jäänyt isompien jalkoihin. Nyt tilanne on muuttumassa. Sekä pikkuautojen että katumaastureiden myynti on nousussa.
Köningin mukaan yksi syy pikkuautojen suosion kasvuun on niiden koon kasvussa. Ne täyttävät pienen perheen liikkumistarpeet.
Uusi Corsa on edelleen varsin näppärä. Sen painokin jää alle 1000 kiloon, mikä näkyy kulutuksessa.
Corsan tavaratila on kasvanut 309 litraan.
Varsinaiset valtit löytyvät varustelistalta ja hinnoittelusta. Jo perusvarustus on varsin kattava. Se irtoaa 15 390 eurolla.
Executive-tason varusteluun kuuluvat muun muassa nahkaistuimet hierontatoiminnolla, mukautuvat valot. Lisävarustelistalta löytyy viimeisintä tekniikkaa edustava mukautuva vakionopeudensäädin.
Ulkonäöltään auto on varsin virtaviivainen. Sen ilmanvastus on luokkansa pienimpiä.
Pienenä miinuksena virtaviivaisuus on johtanut siihen, että taustapeili jää pitkän kuljettajan näkökenttään. Se jättää katvetta etuoikealle.
Corsan aiemmat sukupolvet ovat miellyttäneet etenkin naisostajia. Sille trendille voi odottaa jatkoa.
Se on ollut suosittu myös nuorisoautona. Sitä on pidetty jopa urheilullisena.
Tuosta leimasta Opelin insinöörit ovat halunneet pitää kiinni. Moottoreista löytyy tehoversio ja ajotiloista tymäkkää menoa tarjoava sport-asento.
Corsa on saatavana myös täyssähköisenä versiona. Se kiinnostanee etenkin yritysautoilijoita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

