Koneviesti: Etunostolaitteesta on moneksi
Euroopassa tuttu etunostolaite yleistyy meilläkin. Sitä on saatavilla monina spesifikaatioina.
Jos uuteen traktoriin aikoo hankkia etunostolaitteen, kannattaa se tilata tehdasasennuksena. Valtran tapauksessa T-sarjalaiseen (vas.) sen saa kohtuudella myös jälkiasennuksena, mutta N-sarjalaisen (oik.) kohdalla asennus on sen verran työläs, että se on viisainta tehdä tehtaalla. Kuva: Juha KnaapiEtunostolaitteet ovat joko pulttikiinnitteisiä – yleensä jälkiasenteisia – tai traktoriin jo valmistusvaiheessa integroituja. Jälkimmäisessä tapauksessa etupään runkorakenteessa on valmiina tarvittavat kiinnikkeet nostovarsille ja sylintereille.
Fendt on yksi integroidun ratkaisun pioneereja. Valtroihin integroitu eturungon rakenne tuli valinnaisvarusteeksi vuonna 2012, jolloin 3- ja sittemmin 4-sarjan N-sekä T-mallit esiteltiin. Aivan erikseen Valtroihin ja nyttemmin myös muihin merkkeihin saa kääntyvän LHLink etunostolaitteen. Maininnan arvoinen on myös Sauterin ja New Hollandin kehittämä kääntyvän etuakselin ja etunostolaitteen yhdistelmä SuperSteer.
Taakse kiinnitettävien työlaitteiden koon ja painon kasvaessa – hyvänä esimerkkinä aurat ja kasvinsuojeluruiskut – on etupainotuksen merkitys korostumassa. Kehitystä on edesauttanut Euroopasta uitettujen traktoreiden mukana yleistyneet etunostolaitteet.
Valmistajiakin löytyy runsaasti. Zuidberg, Degenhart, LH Lift, Sauter, He-Va, Aigner, Laforge, MX, Hauer, Lesnik – tässä tärkeimmät listattuina. Kokoluokat vaihtelevat 1 000 kilosta ylöspäin aina 4–5,5 tonniin. Kiinnitys noudattelee joko CAT I, II tai III tasoa. Osaan ratkaisuja saa myös etuvoimanoton. Hallintahydrauliikka otetaan joko suoraan traktorin työlaitelohkolta tai kehittyneemmissä versioissa se on integroitu osaksi koneen omaa ohjaussysteemiä.
Traktorivalmistajat ovat siirtymässä integroituihin rakenteisiin, mutta edelleen pulttikiinnitteisyys ja näin ollen myös helppo jälkiasennettavuus ovat yleisiä. Osa ylläluetelluista valmistajista tekee läheistä yhteistyötä traktorivalmistajien kanssa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
