Humalainen kuski ajaa kuolonkolarin lähes viikoittain
Viime vuonna 48 humalaista kuljettajaa aiheutti kolarin, jossa kuoli ihmisiä. Rattijuoppojen joukossa oli aiempaa vähemmän alle 25-vuotiaita.Viime vuonna rattijuoppoa aiheutti 48 kolaria, joissa kuoli 64 ihmistä.
yli 70 prosenttia turmakuskeista ylitti törkeän rattijuopumuksen 1,5 promillen rajan.
Suurimassa osassa kolareita kuski kuoli itse. Lisäksi menehtyi 10 rattijuoppojen kyydissä matkustanutta. Poikkeuksellista on, että turmissa ei viime vuonna kuollut yhtään sivullista.
Luvut ilmenevät Onnettomuustietoinstituutin (OTI) ennakkoraportista alkoholionnettomuuksista viime vuodelta. Raportti perustuu liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien ennakkotietoihin.
Rattijuopon ajamista kuolonkolareista valtaosassa ei ollut mukana muita ajoneuvoja. Humalainen kuski ajaa kolarin todennäköisimmin kesällä, vaikka talvikolareiden määrä näyttäisi kasvavan.
Alkoholin lisäksi auton ratin taakse istui kuskeja, jotka olivat käyttäneet huumeita.
Ilahduttavaa on, että alle 25-vuotiaat rattijuopot aiheuttivat neljänneksen alkoholionnettomuuksista, kun osuus edellisvuonna oli kolmannes.
Lue myös
Rattijuoppo aiheutti joka viidennen kuolonkolarin viime vuonna
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

