Kaksi kuollut ja kymmenen loukkaantunut Hämeenlinnan liikenneonnettomuudessa
Hämeenlinnassa on sattunut vakava liikenneonnettomuus.
Pelastuslaitoksen mukaan turmassa on ollut osallisena kahdeksan henkilöautoa ja kuorma-auto. LEHTIKUVAHämeenlinnan liikenneonnettomuudessa on ollut osallisena 16 ihmistä, kertoo pelastuslaitos. Kaksi ihmistä on pelastuslaitoksen mukaan kuollut ja useita viety sairaalaan.
Pelastuslaitoksen mukaan paikalla on ollut kolme pelastuksen yksikköä ja viidestä kuuteen ensihoidon yksikköä. Osa ensihoidon yksiköistä on tehnyt useamman kuin yhden kuljetuksen sairaalaan, kertoo paikalla oleva päivystävä palomestari Kari Ursin.
Ainakin yksi loukkaantuneista siirretään Kanta-Hämeen keskussairaalasta Hämeenlinnasta Helsinkiin Töölön sairaalaan. Loukkaantunut ei ole välittömässä hengenvaarassa, kerrotaan Töölön sairaalasta.
Liikenne moottoritien suljetuilla kaistoilla voidaan mahdollisesti avata jo tunnin sisällä, Ursin kertoo.
Hämeen poliisi tiedottaa onnettomuudesta sen jälkeen kun kaikki loukkaantuneet ja kuolleet on tunnistettu ja omaiset on tavoitettu.
STT:n haastattelema silminnäkijä kertoi nähneensä ainakin kolme henkilöautoa murskaantuneena ja kuorma-auton kyljellään reuna-kaiteen päällä. Hän saapui paikalle yli tunti onnettomuuden jälkeen, ja raivaustyöt olivat vielä täydessä käynnissä. Uutiskuvista näkyy, että yksi henkilöautoista on murskana keskellä kaistaa poikittain.
"Näin, että ihmisiä oli katselemassa moottoritien varressa ja liikenne oli puuroutunut", silminnäkijä kertoo.
Lisäys 22.7. klo 19:02: Onnettomuudessa kuoli kaksi ja loukkaantui lievästi kymmenen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
