Vole-automme
Lapinlahti
Perheeseemme hankittiin ensimmäinen henkilöauto vuonna 1957 isäni työn vuoksi. Isäni joutui kiertämään Lihakunnan ostoasiamiehen työssä pitkin Pielaveden pitäjää.
Auto oli Volkswagen, jonka rekisterikilven numero oli KG-44. Siinä oli kaksiosainen takaikkuna. Itse olin silloin noin kaksivuotias. Autosta tuli silti minullekin tärkeä.
Olin aina kyydissä, kun isä opetti äitiä ajamaan. Opin siitä erilaisia käskyjä.
Autossa oli oven ulkopuolella suuntavilkut: Äiti suuntavilkku! Äiti pakki päälle!
Äiti kävi yksin inssiajossa linja-auton kautta Kuopiossa. Isä oli varma, ettei läpäise korttia.
Kuitenkin kaikki meni hyvin ja kortti tuli. Se tuli tarpeeseen, sillä äiti toimi Varpaisjärvellä 4H-neuvojana 26 vuotta.
Muutimme Varpaisjärvelle vuonna 1961. Volkswagen pysyi perheen käytössä vuoteen 1965 saakka. Sitten hankimme Ford Anglian ja sen jälkeen Taunus 12 M:n. Vuonna 1973 palasimme Volkswageniin. Sen jälkeen niiden tuonti Suomeen loppui.
Minä ajoin ajokorttia 1970-luvun puolivälissä. Isä opetti ajamaan. Hänellä oli ihmeen hyvät hermot opettelun suhteen.
Kaupunkiajoa harjoittelimme Iisalmessa ja Kuopiossa. Maaseutuajoa tuli riittävästi Varpaisjärvellä.
Teorian luin itse. Harmitti ihan vietävästi, kun kokeessa tuli yksi virhe ja sen joutui uusimaan viikon päästä. Sitten meni läpi ja pääsin ajamaan.
Kortin saatuani olin kuskina vanhemmilleni ja veljelleni. Ajokokemusta tuli runsaasti.
Pääsimme käymään tanssilavoilla ja Oulun Kuusrockissa vuonna 1976. Mukana oli myös veljen kaveri.
Vuonna 2013 aloin taas ajaa Volkswagenilla monen muun auton jälkeen.
Mirja Parviainen
n MT:n Minun autoni -palstalla esitellään autoja,
jotka ovat jääneet mieleen. Lukijat voivat lähettää napakoita
autotarinoitaan (mielellään kuvan kanssa) osoitteeseen:
Maaseudun Tulevaisuus / ”Minun autoni”, Pl 440, 00101 Helsinki tai sähköpostilla jarmo.palokallio@maaseuduntulevaisuus.fi. Julkaistuista kirjoituksista maksamme 100 euron palkkion.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
