Kansanauto tuntuu suurelta moottoritiellä
BRYSSEL (MT)
Vauhti kiihtyy huomaamatta ja matka taittuu mukavasti. Belgialaista moottoritietä voisi huristella pidemmällekin, sillä auto tuntuu jämäkältä ja vakaalta.
Piti oikein miettiä, että Toyota Auriksellahan tässä ajetaan, eikä isomman luokan autolla.
Muistelen jonkun varhaisemman Auris-mallin tuntuneen selkeästi pienemmältä, varsinkin maantiellä.
Auris on miellyttävän yksinkertainen auto. Varsinkin automaattihybridi on todella helppo ajaa. Sen kun painaa kaasua ja rattia kääntää.
Kojelauta ei muistuta lentokoneen ohjaamoa, vaan autolla voi alkaa ajaa ilman ohjekirjan lukemista.
Tehoa voisi olla enemmän varsinkin moottoritielle kiihdytettäessä, mutta liikkeellelähtö sähköllä on miellyttävä.
Automaatin jälkeen vaihdekeppimalli tuntuu vanhanaikaiselta.
Koeajon manuaali-Aurisissa on uusi 1,2 litran turbobensakone. Se kuluttaa tehtaan mukaan 4,7 litraa sadalla mutta ei turbosta huolimatta tunnu kovin tehokkaalta.
Joillekin hybridin hinta voi olla este. Se on noin 3 000 euroa karvalakkimallia kalliimpi.
Nykyautoista on vaikea löytää suurempia puutteita. Yksityiskohdista niitä vielä löytyy.
Vilkun vipu on niin kaukana, ettei lyhytsorminen yllä siihen etusormella. Keskisormi yltää siihen juuri ja juuri mutta lipsahtaa helposti.
Auton navigaattori on erinomainen. Poikkeaminen aloittaa uuden reitin laskemisen välittömästi, ja uusi reitti löytyy jouhevasti.
Tietokoneen ääni ei syyllistä eikä neidin ”reitin uudelleen laskeminen” ala ärsyttää. Monessa muussa autossa ”neiti” ei ole yhtä miellyttävä. Muuten äänimaailma on rasittava. Auto piippaa milloin mistäkin syystä vähän väliä.
Hyviä yksityiskohtia ja varusteita ovat kompassi, kaistavahti ja peruutustutka.
Taakse katsominen unohtuu nopeasti, sillä kojelaudan ruudulta näkee laajemmin kuin ikkunoista.
Suurempi vika ovat liian paksut tuulilasin pylväät. Etuviistoon näkeminen on vaikeaa.
Toyota aikoo myydä paljon hydridimalleja. Euroopassa niiden osuus on jo puolet.
Suomessa tavoitteena on, että autoista 40 prosenttia tänä vuonna ja puolet ensi vuonna olisi hybridejä.
Uusi mallisto hybridejä käy myyjälle hyvin, sillä se houkuttelee asiakkaita, joilla ei ennen ole Corollaa tai Aurista ollut.
Hallituksen autoveron alennus auttaa, sillä hallitus suosii vähäpäästöisiä autoja. Yle laski, että Auriksen vero laskee noin 1 400 euroa.
Uusi Auris-mallisto tulee liikkeisiin syksyllä.
Aimo Vainio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
