Ammattiliikenne sopeutuiammattipätevyysvaatimukseen
Kuljetusyritykset ovat hankkineet kuskeilleen ammattipätevyyden. Tuhansilta muilta kuorma-autoa käyttäviltä ammattipätevyys puuttuu. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkistoEU:n edellyttämä täydennyskoulutuksella hankittava ammattipätevyysvaatimus astuu voimaa 10. syyskuuta. Ilman sitä ei ammattimaisten kuljetusten rattiin ole asiaa.
Aiemmin on pelätty, että ammattipätevyyden hankkiminen jää merkittävältä osalta kuljettajista väliin.
Julkisuudessa on esitetty arvioita, joiden mukaan jopa neljännes kuljettajista olisi jättänyt vaadittavan täydennyskoulutuksen käymättä.
”Varsinaiset kuljetusyritykset ovat pitäneet huolta siitä, että kuskit ovat hankkineet ammattipätevyyden. Siltä osin tilanne on kunnossa”, vakuuttaa kuljetusyrityksiä edustavan SKAL:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen.
Lehtonen tarkoittaa kuljetusyrityksillä SKAL:n 6 000 jäsentä, joilla on ajossa 20 000 kuorma-autoa. Kuskeja yrityksillä on huomattavasti enemmän.
”Koska kalusto halutaan pitää liikkeessä, yhtä autoa kohti tarvitaan useita kuskia. Esimerkiksi jatkuvasti liikenteessä olevaa maitoautoa pyörittämään tarvitaan viisi kuskia.”
Lehtonen arvelee, että tieto tarvittavasta ammattipätevyydestä ei ole tavoittanut osaa muista yrittäjäryhmistä, joilla saattaa olla kuorma-auto tai kuorma-autokorttia vaativa pakettiauto käytössään.
”Kyseiset yrittäjät ja yritykset eivät välttämättä seuraa kovin tarkasti kuljetusalan vaatimuksia. Ehkä he eivät ole ymmärtäneet, että ammattipätevyysvaatimus koskee myös heitä.”
”Muiden yritysten osalta tilanne on heikompi. Ne eivät ole havahtuneet direktiivin vaatimukseen ammattipätevyydestä”, myöntää johtaja Veli-Matti Lamppu Suomen Yrittäjistä.
Lampun mukaan maassa on iso joukko yrityksiä, jotka eivät toimi kuljetusalalla, mutta jolla on silti käytössään kuorma-autoja. Ne eivät ole tietoisia uusista vaatimuksista.
Lamppu arvelee, että ammattipätevyys on jäänyt hankkimatta tuhansilta sitä tarvitsevilta kuskeilta. Kyseiset yritykset toimivat esimerkiksi rakennusalalla. Myös rauta- ja huonekalukaupat, puutarhat ja monet muut yritykset hoitavat kuljetuksia, jotka vaativat ammattipätevyyttä.
”Oma lukunsa ovat maa- ja metsätalouden kuljetukset, joita koskee poikkeussääntö. Sielläkin saattaa silti olla esimerkiksi sivuelinkeinoon liittyviä kuljetuksia, jotka vaativat ammattipätevyyttä.”
Lamppu kehottaa kääntymään vähänkin epäselvissä tapauksissa Liikenteen turvallisuusviraston Trafin puoleen ja varmistamaan sieltä ammattipätevyyden tarpeen. Yrittäjien internetsivulta löytyy myös lisätietoa aiheesta.
Ammattipätevyys vaaditaan jatkossa kevytkuorma-autoa tai kuorma-autoa ajavilta yrittäjiltä ja työntekijöiltä. Sen saa 35 tunnin eli viiden päivän täydennyskoulutuksella. Ammattipätevyys on voimassa viisi vuotta kerrallaan.
Jatkossa poliisi katkaisee kuljetukset, jos kuljettajalta puuttuu ammattipätevyys. Sen lisäksi kuljetuksesta napsahtaa päiväsakkoja sekä kuskille että tälle ajoneuvon luovuttaneelle yrittäjälle.
”Ammattiliikennettä koskeva yhden päivän koulutusvaatimus vuotta kohti ei meidän mielestämme ole kohtuuton. Sen aiheuttamat kustannukset voi saada takaisin, koska koulutuksessa kiinnitetään huomiota taloudelliseen ajoon”, sanoo Lamppu.
Lamppu muistuttaa, että Suomessa järjestelmä on kohtuullisen joustava. Monissa muissa maissa direktiivin tulkinta on tiukempi. Niissä viranomainen saattaa esimerkiksi määrätä, milloin kuskien on koulutukseen mentävä.
Yhtenä kuljetusyritysten tulevana ongelmana on pidetty kuljettajapulaa. Se johtuu siitä, että yhä harvempi nuori hankkii kuorma-autokortin.
Kuljettajakoulutus on entistä enemmän Puolustusvoimien harteilla. Puolustusvoimien antama kuljettajakoulutus on harkitsemisen arvoinen tapa hankkia vaadittava ajo-oikeus ja ammattipätevyys, jos työt edellyttävät kuorma-auton tai liikennetraktorin ajoa.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
