
Jo parilla tonnilla irtoaa kelpo peli kevyeen työhön – lue Koneviestin vinkit mökkitraktorin hankintaan
Aikanaan paljon valmistettuihin traktorimalleihin on saatavilla varaosiakin runsaasti ja edullisesti.
1960-luvun traktorillakin riistapellot ja perunamaat muokkaantuvat riittävän tehokkaasti. Talossa olisi tuoreempikin nelivetotraktori, mutta jostain syystä kevään perinteisiin kuuluu riistapellon äestäminen kopittomalla. Kuva: Tapio Vesterinen
Pienenkin traktorin teho riittää varsin hyvin pilkekoneen pyörittämiseen, mutta painavan koneen liikuttelu ei välttämättä enää onnistu. Porsche Juniorin tapauksessa tehot ovat jo kortilla, nykyaikaisella pilkekoneella on maltettava tehdä vain yksi liike kerrallaan. Kuva: Tapio VesterinenMökkitraktoreiksi sopivan vanhemman kaluston markkinat elävät ja voivat hyvin. Kalustoa liikkuu laidasta laitaan niin netin kauppapalstoilla kuin lehtien myynti-ilmoituksissakin. Hinnat alkavat reilusta tuhannesta eurosta, jolla saa yleensä lähinnä traktoria muistuttavan projektiaihion, jossa on remontin tai ainakin ulkoisen ehostuksen tarvetta.
Jos kukkaronnyörejä venyttää parin tonnin tuntumaan, alkaa markkinoilta löytyä kevyeen työhön kunnossa olevia yksilöitä. 2 000–4 000 euron hintaluokassa on paljon tarjontaa yleensä 1960-luvun traktoreista ja monesti kaupan päälle saa esimerkiksi takalanan ja ketjut. Jo 40–60 hevosvoiman traktorit jaksavat mainiosti pyörittää pilkekonetta tai generaattoria.
1960-luvun traktoreiden huonona puolena käyttömukavuuden kannalta voidaan pitää vaihteistoa, joka on usein synkronoimaton ja huippunopeuskin jäänee merkistä riippuen 20–30 km/h tuntumaan. Kaksoiskytkimetkin olivat harvinaisia, voimanottoakseli pysähtyy useimmissa traktoreissa kytkintä painaessa. Kaksoskytkimet yleistyivät vasta 1960-luvulla brittikoneissa, esimerkiksi Nuhvin kartanomallissa se oli, mutta torpparin vakiomallissa ei.
Hydrauliikan liitännät rajoittuvat usein yhteen venttiiliin, joka riittää peräkärryn kippaukseen, mutta hydraulihalkojan pariksi kannattanee valita modernimpi yksilö. Takalanalla pihatyöt hoituvat näidenkin traktoreiden voimin. Peräkärryn hankinta onkin jo toinen tarina, sillä niissä hinnat kohoavat helposti tuhansiin.
Ohjaustehostin oli yleensä lisävaruste 1960-luvun traktoreissa, kuten tonnisarjan Fordissa ja 100-sarjan Massikassa. Tehostimia asennettiin jälkiasennuksena vielä 1970-luvulla. Mahdollisuuksien mukaan kannattaakin valita ohjaustehostimella varustettu malli, sillä tehostimella on ratkaiseva vaikutus käyttöominaisuuksiin.
Hinnan kiivetessä yli neljän tonnin alkavat ovet aueta 1970-luvun puolelle. Vähän ajetut pienet nelivetotraktorit katoavat hyvin nopeasti vaihtokoneriveistä, joten sellaista mielivän kannattaa olla kärkkäästi liikkeellä kohtuuhintaisen koneen osuessa kohdalle.
Traktoreiden valmistusmäärissä on Suomenkin tarjonnassa huomattavia eroja. Siinä missä kotimaiset valmistajat valmistivat usein pieniä eriä, on esimerkiksi Massey Fergusonin tai Fordin tiettyjä malleja valmistettu maailmalla satoja tuhansia. Näihin todellisiin sarjatuotantotraktoreihin on saatavilla osia runsaasti ja edullisesti.
Esimerkiksi kotimaisen Valmetin heikkoutena voitaneen pitää harvinaisempien osien, kuten voimansiirron hammaspyörien saatavuutta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
