Mitsubishin L200:njoustava neliveto vakuuttaa
Mitsubishi L200 haastaa kilpailijansa joustavalla nelivetojärjestelmällä. Takavedosta on mahdollista siirtyä nelivetoon tarpeen mukaan myös ajon aikana nopeudesta riippumatta.
L200 antaa itsestään järeän ensivaikutelman. Ohjaamo on nykyaikainen, mutta sitä ei ole vedetty liian henkilöautomaiseksi. Vaihdekepin liikuttelu kertoo, että kyseessä on työjuhta.
Myös dieselin murina tunkee sisään, kun kierrokset kasvavat.
Varustetasoja autossa on vain yksi. Se on varsin kattava, siihen kuuluu muun muassa vakionopeudensäädin. Hallintanapit on sijoitettu rattiin ja niistä pääsee nopeasti jyvälle.
Autoa myydään Suomeen kahdella kopilla. Lyhyen kopin osuus on noin puolet ja loput ovat pitkällä kopilla, josta takapenkit on poistettu autoverotuksellisista syistä. Niiden tilalle voi asentaa tavaroiden kuljetuskaukalon.
Kuskin lisäksi edessä on vain yksi istuin. Se rajoittaa vähän auton käyttöä. Yllättävän usein tarvetta olisi vielä yhden hengen mukaan otolle.
Kantavuutta löytyy noin tuhat kiloa ja jarrullisen perävaunun vetokyky riittää 2 700 kiloon. Se sopii ammattikäyttöön.
Auton muotoilu on pääosin onnistunut. Polttoainetankin avausvipu on tosin piilotettu mittariston alle ja auton ulkopuolella näyttävät putkimaiset sivuastinlaudat keräävät ammattikäytössä likaa ja lunta.
Plussaa astinlaudaksi muotoillusta takapuskurista. Perälauta voidaan tarvittaessa irrottaa kokonaan. Se helpottaa kuormausta.
Navigaattori vakiovarusteista puuttuu.
Mitsubishin kehittämä Super Select neliveto on kiitettävän joustava. Se mahdollistaa siirtymisen takavedosta nelivetoon autolle sallituilla alle 100 kilometrin tuntinopeuksilla.
Nelivedolla tarjolla on neljä ajopintaan ja oloihin sopivaa vaihtoehtoa. Järjestelmä antaa autolle parhaan pidon myös tyhjällä kuormalla.
Auto onkin varsin mukava ajettava tilanteesta riippumatta. Sen lehtijousilla vaimennettu perä ei ala pomppia häiritsevästi tyhjällä kuormalla ajettaessakaan.
Nelivedosta huolimatta auto on varsin ketterä. Sen kääntösäde on 5,9 metriä.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
