Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Joka kymmenes itsemurha tehdään liikenteessä, määrää ei ole saatu vähennettyä

    Ajo-oikeuden poistoa on käytetty itsemurhien ehkäisyssä riskiryhmillä vain harvoin.
    Suurin osa liikenteen itsemurhista on junan eteen heittäytymisiä.
    Suurin osa liikenteen itsemurhista on junan eteen heittäytymisiä. 

    Liikenteen itsemurhat ovat pysyneet suunnilleen ennallaan, vaikka itsemurhien määrä on kokonaisuutena vähentynyt.

    Suomessa tehtiin lähes 800 itsemurhaa vuonna 2014. Vaikka määrä on edelleen suuri väkilukuun suhteutettuna, itsemurhien määrä on laskenut vuosituhannen alusta noin kolmanneksella.

    Itsemurhan tehneistä noin joka kymmenes päättää päivänsä liikenteessä. Niiden määrässä ei näy vähenemistä.

    Liikenteessä itsemurhista noin kaksi kolmasosaa tapahtuu raideliikenteessä ja loput teillä.

    Erityisen ikävän liikenteessä tehdyistä itsemurhista tekee se, että niissä on osallisena myös sivullisia. Raiteilla epätoivoiseen tekoon päätynyt heittäytyy yleensä junan alle, tieliikenteessä ajetaan päin raskasta liikennettä. Molemmat tapahtumat ovat raskaita myös ajoneuvon, junan- tai metronkuljettajille.

    Tutkijalautakunta-aineiston mukaan tieliikenteessä tapahtui 169 itsemurhaa vuosina 2008−2013. Niistä 84 tehtiin autolla. Jalankulkijoiden osuus itsemurhista oli 16 prosenttia.

    Tieliikenteessä itsemurhan tehneellä on usein erilaisia, elämän hallintaan liittyviä ongelmia. Esimeriksi päihteiden käyttö sekä mielenterveys- ja ihmissuhdeongelmat ovat yleisiä.

    Valtaosa itsemurhan tehneistä oli miehiä. Suuri osa heistä kärsi mielenterveysongelmista ja runsas kolmannes oli alkoholin vaikutuksen alaisena tapahtumahetkellä. Myös lääkkeiden käyttö oli yleistä.

    Useampi kuin joka kymmenes autolla itsemurhan tehnyt ajoi ilman ajo-oikeutta.

    Liikenteen itsemurhien, kuten myös muiden itsemurhien ehkäisyssä, keskeistä on tunnistaa itsemurhavaarassa olevat henkilöt ja ohjata heidät hoitoon riittävän ajoissa. Masennuksen ja päihdeongelmien hoito on tärkeää, kuten myös läheisten ja yhteiskunnan tuki sekä helposti saatava kriisiapu.

    Tieliikenteen itsemurhien ehkäisyssä myös ajoterveyden arviointi nousee mukaan yhtenä keinona. Toistaiseksi mielenterveysongelmista kärsiviltä kuljettajilta on otettu ajokortti pois vain hyvin harvoissa tapauksissa.

    Liikenteen itsemurhien ehkäisyssä on käytetty myös mediaa apuna. Siltä osin miekka on kaksiteräinen, sillä itsemurhien uutisoinnin on todettu myös lisäävän itsemurhia. Etenkin raideliikenteen itsemurhien on todettu olevan otollisia jäljittelylle.

    Liikenneitsemurhat koskettavat aina myös syyttömiä. Selvitysten mukaan raideliikenteessä on osattu varautua itsemurhaonnettomuuksiin ja kuljettajien jälkihoitoon tieliikennettä paremmin.

    Kuljettajat olivat selviytyneet onnettomuuksista pääosin hyvin. Pitkäaikaiset sairauslomat ja raportoidut terveysongelmat olivat harvinaisia.

    Itsemurhaonnettomuuteen joutuneella tapaus kulkee kuitenkin mielessä mukana koko loppuelämän.

    Selvityksessä pohdittiin myös ajoterveyden arviointia sekä lääkärin ja poliisin välistä tiedonkulkua tieliikenneitsemurhien ehkäisyssä.

    Lääkärit ovat saaneet Liikenteen turvallisuusvirasto Trafilta uudet ohjeet ajoterveyden arvioinnista tämän vuoden alusta.

    Jo aiemmin ajo-oikeuteen on ollut mahdollista puuttua välittömän itsemurhavaaran perusteella, mutta käytännössä niin ei juuri ole tehty.

    Ajoterveyden arviointi ja ajo-oikeuteen puuttuminen erityisesti psyykkisten sairauksien mutta myös päihdehäiriöiden ja muistisairauksien kohdalla on lääkäreille vaikea tehtävä. Siksi puuttumiskynnys on ajokorttiasioissa korkea.