minun autoni Hirvikin mahtuiRekord-farmariin
Syystalvesta 1975 näin Heinolassa autoliikkeessä Opel Rekord piilofarmarin vuodelta 1970. Sen moottori oli vain 100 000 km ajettu ja juuri täysrempattu. Kuitit näyttivät remonttiin menneen puolet siitä mitä autosta pyydettiin.
Myyjä kehotti tekemään sisäänajon huolella. Hän sanoi mieleenjäävästi, että moottoriremontin jälkeen auto oppii kulkemaan niin kuin se opetetaan.
Rahaton ei ole toiveasiakas rengasmyymälässä, joten sen talven ajoin kesärenkailla. Usein perjantai-iltaisin otin Vääksystä piilofarmariini alihankkijalta tavaraa sen kuin sopi ja sitten Helsinkiin.
Joskus oli lumituisku jotta hyvä kun eteensä vähän näki, mutta väitän vieläkin, että ne uudet kesä-Misukat pitivät sittenkin paremmin kuin monet sen aikaiset talvirenkaat.
Kahdeksankympin lätkä hieman rajoitti rientoja, auto kun kulki jo kolmosvaihteella 135 km/h ja nelosella aika paljon enemmän. Sanovat, enhän minä tietenkään voinut tietää..!
Kahta työtä tehden Opelista otettu puolentoista vuoden velka tuli neljässä kuukaudessa maksetuksi. Ja auto näki niin korpia kuin kaupunkejakin. Ja kuormia.
Kerran metsätöistä tullessa hirvimiehet viittoivat Opelin seisauksiin. Hirvi oli kaadettuna ja pakkanen kiristymässä. Oli hätä saada ruho nyljettäväksi ennen kuin se jäätyisi.
No, suurikokoinen hirvi raastettiin peräosastoon, hirven pään tähystellessä jo näkemättömillä silmillään tietä olkapään takaa... Peijaisissa olikin sitten erikoiskohtelu!
Kerran piti viedä suuren pihapöydän tarpeet kotitilalta veljen mökille Hämeenlinnaan. Kaksi lähes kaksimetristä järeää mäntypölkkyä ja pari pienempää päällä, oli kuorma joka pani Opelin katsomaan tietä melko ylpeästi yläviistoon.
Heinolassa tuli poliisiauto vastaan. Konstaapelit katsoivat kunnioittaen ja samassa tahdissa päätään kääntäen, kuin olisi ylipoliisipäällikkö Fjalar Jarva siinä laskettanut.
Lopun lähestyessä olin tankatessa haistavinani lievän bensiinin tuoksun. Seuraavana aamuna oli -30 C pakkasta ja pari jaappanilaista kieltäytyi käynnistymästä, kun aloin ”Vanha-parkaa” kiusaamaan käyntiin.
Se potki ja melkein lähti, mutta sitten tihkuva bensaputki aiheutti pienen tulen, jota ei kolmenkaan miehen voimin lunta moottorin päälle lapioimalla saatu täysin sammumaan. Sen pitkä taival katkesi siihen.
AIMO TENNI
Hartola
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
