Audi A3:n suosio pitää
Audi A3 on kivunnut myydyimpien autojen joukkoon. Tänä vuonna A3:n myynti on kasvanut puolella. Mallin kolmas sukupolvi jatkanee menestystä.
Monenlaista autoa kokeilleen liikennetoimittajan on pakko myöntää, että Audin A3 tekee tavallista suuremman vaikutuksen. Se tuntuu kaikilta osin onnistuneelta uutuudelta.
Tähän on totuttu, että saksalaisen huippumerkin materiaalit ovat laadukkaita. Myös muotoiluun ja ergonomiaan panostetut eurot ovat kantaneet hyvän hedelmän.
Uusissa autoissa yllätyksiä tarjoaa ohjaustuntuma. Se taas on auton käyttäjän mieltymyksistä kiinni ja huonoonkin ohjaukseen tottuu ajan kanssa.
A3:ssa sitä huolta ei ole. Sen ohjaustuntuma on parasta A-ryhmää. Autolla on nautinnollista ajaa, niin hyvin se ratin liikkeitä tottelee.
Ja jos kokonaisuus ei istuisikaan heti omaan käteen, Drive Select lisävarusteena on tarjolla vaihtoehtoja, joissa ohjaustuntuma, vaihteisto ja kaasun vastaavuus säätyy olojen ja ajotavan mukaan.
Koeajoon valikoitui A3:n konttiperäinen versio. Sedanin vakaasta suosiosta kertoo, että sen odotetaan nappaavan 40 prosentin osuuden A3:n myynnistä.
Konttiperäinen A3 on oivallinen valinta lapsettomalle pariskunnalle tai eläkeläisille. Tavaratilaa on 425 litraa, millä hoitaa päivittäiset tarpeet.
Kuljetustarpeen kasvaessa A3 käy ahtaaksi, aikuisen miehen pää hipoo kattoa takapenkillä.
Koeajoauton pirteä 1,4 litran TSFI-moottori ja seitsenpykäläinen automaatti toimivat hyvin yhteen. Bensaa säästyy, kun moottori käy vain kahdella pytyllä silloin, kun vetoa ei tarvita.
Polttoaineen kulutus pysytteli perheajossa kuuden litran tuntumassa 100 kilometrillä. Se on kohtuullinen lukema, mutta silti neljänneksen virallista kulutusta enemmän.
Rengasmelun osalta A3 vaikutti tavanomaista paremmalta. A3:n lähtöhinta on painettu karvan alle 30 000 euroon.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
