Peltipoliisit väijyvätvilkkaiden valtaväylien varsilla
Nykyisellään peltipoliisien valvonnassa on noin 3 000 kilometriä valtaväyliä. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoPoliisilla on käytössään noin 900 kiinteää kameratolppaa ja parikymmentä autoihin sijoitettua liikkuvaa kameraa. Nykyisellään peltipoliisien valvonnassa on noin 3 000 kilometriä valtaväyliä.
Kamerat yritetään sijoittaa sellaisiin paikkoihin, että ne lisäävät parhaiten liikenneturvallisuutta.
Kameravalvontaan siirtymisen jälkeen valtateiden keskinopeudet ovat laskeneet. Näin siitä huolimatta, että suurin osa kameratolpista seisoo tyhjänä.
Tolppiin vaihdettavia kameroita on käytössä 90. Pelotusvaikutus perustuu siihen, ettei kuski voi tietää, missä tolpassa kamera kulloinkin on.
”Liikenteen keskinopeuksien lasku valtaväylillä on varmasti ainakin osin kameravalvonnan ansiota. Toisaalta siihen vaikuttaa myös liikennemäärien kasvu. Kun tie on tukossa, kaahailuun ei ole mahdollisuutta”, pohtii ylikonstaapeli Teemu Äikäs Liikkuvasta poliisista.
Kameravalvonta ei ole täysin ongelmatonta. Osa kuskeista jarruttaa nopeutensa rajoituksen mukaiseksi kameroiden kohdalle. Siinä apuna ovat valvontapisteistä varoittavat navigaattorit.
”Kameran kohdalle hidastaminen on kaikille tuttua. Tietyt kuskit kuvittelevat, että he voivat ajaa kameratolppien välit miten sattuu”, sanoo Äikäs.
Äikäs muistuttaa, että ajotapaan, ajoneuvon kuntoon ja rattijuoppoihin voi puuttua vain perinteisellä liikennevalvonnalla.
Myös sen painopiste on vilkkaimmilla pääväylillä. Siinä sivussa poliisit yrittävät ehtiä valvoa myös maaseudun hiljaisempien teiden liikennettä.
”Usein luullaan, että poliisipartiot mittaavat vain nopeuksia. Käytännössä ne hoitavat aina monivalvontaa, seuraavat ajotapaa ja liikennemerkkien noudattamista ja puhalluttavat kuskeja.”
Kameratolppien toimivuudesta kertoo niiden väläysten perusteella kirjoittamien sakkojen määrä. Ne ovat tuoneet valtion kassaan 20 miljoonan euron luokkaa olevat sakkotulot.
Viime vuonna automaattivalvonta poiki noin 190 000 rikesakkoa ja yli 12 000 rangaistusvaatimusta.
Siinä kone voittaa perinteisen poliisipartion. Erityisen kovaa tulosta peltipoliisit tekevät pääkaupunkiseudun Kehä III:lla.
Vaikka sakkotulot ovat valtiolle tärkeitä, varsinaisesti liikennevalvonta tähtää turvallisuuden parantamiseen. Sekin tosin liittyy ainakin mutkan kautta talouteen. Jokainen liikenteessä menetetty henki tulee yhteiskunnalle kalliiksi.
Valtio on lisäämässä kameravalvontaa. Vuoteen 2015 mennessä kameravalvottua tieverkostoa on tarkoitus kasvattaa noin 1 000 kilometrillä.
Ihan ilman ihmistyötä eivät peltipoliisitkaan toimi, vaan esimerkiksi huomautusten ja sakkojen käsittely vaatii tekijänsä. Kameroiden ja niiden ottamien kuvien käsittelijöiden määrä on kiinni poliiittisista päätöksistä.
”Valvonnalla sakkojen määrän voisi moninkertaistaa, jos niin haluttaisiin. Nyt käytössä on se taso, mikä on haluttu, ja tällä mennään”, selittää komisario Dennis Pasterstein Helsingin liikennepoliisista.
Peltipoliisin toiminta perustuu asvalttiin upotettuihin kuparijohtoihin. Kun auto ajaa johtojen ylitse, sähköinen impulssi kertoo auton nopeuden.
Periaatteessa yli 3 kilometrin ylinopeudesta lähtee muistutus. Rikesakon raja on 8 ja sakon 20 kilometrin ylinopeus.
Oikeasti huomautus- ja sakkorajoilla nopeutta on vielä kolme kilometriä tunnissa enemmän. Sen verran lasketaan mahdollisen mittarivirheen piikkiin.
Esimerkiksi rikesakon peltipoliisi välähtää virherajan takia vasta 11 kilometrin ylinopeudesta.
Kun käsky käy, kamera ottaa autosta digikuvan, josta näkyy ajoneuvo, rekisteritunnus, kuljettaja ja kuvan tunnistetiedot. Jos kuvassa näkyy kuskin lisäksi muita henkilöitä, heidät mustataan.
Poliisi lähettää liikennerikkomuksesta kotiin kirjeen, mitä seuraa tutkintapyyntö kotikunnan poliisilaitokselle. Rikesakkoon riittää ilmoitus tavallisella kirjeellä.
Lievistä rikkeistä selviää huomautuksella. Niitä kirjoitettiin viime vuonna automaattivalvonnan perusteella 143 000 kappaletta.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
