Luoteis-Saksassa, Heerden kunnassa 12,5 hehtaarin tilaansa viljelleet Heinrich ja Katharina Claas tahtoivat v.1859 syntyneestä Franz-pojastaan eläinlääkäriä. Toki eläimet häntä kiinnostivat, mutta vielä korkeammalle Franz noteerasi tekniikan, jota alettiin hyödyntää tuolloin jo maataloudessakin. Vaikka kotitilalla oli vaatimaton sahalaitos, käsikäyttöinen puimakone ja paja, niin vanhempia eivät koneet viehättäneet, eikä sitä olisi sallittu pojallekaan. Vierottaakseen poikansa luvattomasta kiinnostuksesta, hajotti Katharina-äiti Franzin rakentaman sorvin, jolla oli tehty hyrriä koulutovereille. 16-vuotiaana hänet lähetettiin paikallisen eläinlääkärin oppipojaksi.
Franz asioi usein kyläsepän luona, joki teki erikoiskenkiä jalkavaivaisille hevosille. Kerrottuaan sepälle taannoisesta sorviepisodistaan, heistä tuli oikein hyvät kaverit ja Franz alkoi saada perusteellista koulutusta metallitöihin. Kolmessa vuodessa Franzista tuli täysinoppinut eläinlääkäri ja siinä sivussa vieläkin pätevämpi seppä.
Syntyi v.1859 Saksassa
Teollinen tuotanto alkoi 1880-luvulla separaattorin valmistuksella.
Kuoli 1928, ei ehtinyt nähdä yrityksen kasvua puimureiden myötä jättimäiseksi 1900-luvulla.
Kohta valmistuttuaan Franz joutui isänsä kuoleman takia ottamaan hoitoonsa kotitilan työt ja pyörittämään siinä ohessa eläinlääkärin vastaanottoa. Työtä riitti lähitienoon eläinten terveydenhoidossa, mutta rahapula oli kroonista, koska Franzia nolotti ottaa maksu palveluksistaan.
Vanhan emännän valta heikkeni siinä määrin, että Franz Claas uskaltautui perustamaan metalliverstaan 1880-luvun alkupuolella, ensimmäinen teollinen tuote oli Triumph-separaattori, jota alettiin valmistaa v.1887. Siitä tuli niin haluttu laite, että läheskään kaikkia tilauksia ei voitu toimittaa. Vientiä oli Amerikkaan asti, naapurista Kanadaan muuttanut tuttava lisäsi menekkiä uudella kotiseudullaan.
Separaattoreita alettiin tehdä useassa pajassa, mikä johti kovaan hintakilpailuun ja toistuviin patenttiriitoihin. Claas jätti melko nopeasti separaattorit ja kehitti loppuun vireillä olleen suunnitelmansa niittokoneen terään liitetystä karhottimesta, joka mahdollisti viljan niiton ilman erillistä haravointia.
Muita uusia tuotteita olivat pienet puimakoneet ja perunannostokoneet. Vuosisadan vaihteessa paja työllisti enimmillään 30 henkeä. Tuolloin siellä alkoivat jo viihtyä Franzin vanhimmat pojat Bernhard, August ja Franz jr, Theo pääsi sorvin ja ahjon äärelle vasta myöhemmin. Seuraava, vuonna 1907 esitelty teknisempi Claasin tekemä kone oli puimakoneen jatkeeksi tarkoitettu niputin, joka sai lempinimen Libbethken (Pikku-Liisa).
August Claas perusti vuonna 1913 oman metallipajan, jonka osakkaiksi Bernhard ja Franz jr. liittyivät seuraavana vuotena. Tuolloin 16-vuotias Theo tuli Gebrüder Claasin osakkaaksi vasta 1930-luvulla. Yritystoiminta ei pääsyt minkäänlaiseen alkuun, koska veljekset kutsuttiin sotaan. Kriisiaika oli hankalaa isä-Franzillekin, joka menetti koko omaisuutensa pakkohuutokaupassa. Sittemmin kodinkonetehtailijana kunnostautunut Carl Miele tarjoutui auttamaan Franz Claasia, joka oli esimerkillään edistänyt Mielen separaattorituotantoa, mutta tämä kieltäytyi raha-avusta ja keskittyi uudelleen eläinlääkärin virkaansa.
Sodan päätyttyä veljekset ostivat Harsewinkelistä vanhan tiilitehtaan, jossa alettiin tuottaa August Claasin kehittämällä solmijalla varustettuja paalaimia ja niputtimia. Kilpailijoista poiketen, Claasin solmija ”der Knoter” toimi huonotasoisemmallakin langalla, jota sodan jälkeisinä lamavuosina jouduttiin käyttämään.
Poikien menestyksestä innostuneena Franz Claas palasi tekniikan pariin, uutena alanaan akkuteollisuus, mutta innovaatioita riitti myös paalaimiin ja muihin koneisiin. Franz Claas ei ennättänyt nähdä Augustin ensimmäistä puimurikokeilua v.1932, hän kuoli neljä vuotta aiemmin 69-vuotiaana. Claas on edelleen perheyritys, August Claasin jälkeen jättikokoiseksi kasvaneen firman johtoon siirtyi Helmut Claas, nyt perinteitä jatkaa Cathrina Claas-Mühlhäuser.
Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat Claas-aiheiset artikkelit:
