Näin ohitat traktorin turvallisesti – asiantuntija antaa täsmävinkit vaarojen välttämiseen
Liikenteessä sattuu vuosittain yli 2 800 liikenneonnettomuutta, jossa on osallisena traktori.
Traktoreita ohittaessa on syytä muistaa maltti, neuvoo Liikenneturvan asiantuntija. Arkistokuva. Kuva: Markku VuorikariSadonkorjuuaika lähenee, ja teillä liikkuu pian taas tavallista enemmän traktoreita sekä puimureita. Hitaasti kulkevat koneet voivat kiukuttaa autoilijoita, mutta Liikenneturva muistuttaa, ettei autoilijoiden pidä suuttua vauhdin hetkellisestä hidastumisesta.
Koneiden ohituksessa on syytä pitää pää kylmänä, sillä niissä voi sattua vakaviakin onnettomuuksia. Vuosittain tapahtuu yli 2 800 liikenneonnettomuutta, jossa on osallisena traktori. Vaarallisimpia paikkoja ovat risteykset, joissa traktori kääntyy vasemmalle.
Liikenneturvan yhteyspäällikkö Ari-Pekka Lattu antaa ohittelijoille täsmävinkit vaaratilanteiden välttämiseksi. Ensimmäiseksi tärkeintä on ennakointi. Ennen kaistan vaihtamista täytyy tarkistaa, että tilanne on turvallinen. Lisäksi on syytä muistaa hidastaa vauhtia.
”Omaa vauhtiaan kannattaa hidastaa jo ennen maataloustyökoneen ohitusta. Oma reagointiaika kasvaa, kun nopeusero edessä kulkevan ajoneuvon kanssa ei muodostu liian suureksi”, Lattu neuvoo Liikenneturvan tiedotteessa.
Takana ajavan on myös syytä muistaa jättää riittävän pitkä turvaväli traktoriin tai puimuriin. Näin koneen kuljettaja näkee auton peilistä ja voi viestiä tälle ajoissa omista aikeistaan, kuten kääntymisestä pois tieltä.
Lattu muistuttaa myös siitä, ettei traktorin vilkku tarkoita yleensä sitä, että autoilija voisi ohittaa turvallisesti – päinvastoin.
”Pitää myös muistaa, että traktori ei anna suuntamerkeillään vinkkiä takana tulevalle ohitusta varten, vaan todennäköisesti edessä on liittymä, josta se haluaa kääntyä”, Lattu varoittaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
