
Citroënin tähtäin pysyy mukavuudessa – tavoitteena olohuonemaiset sisätilat
Malliston lippulaivana toimii uudistunut C5 Aircross.Citroënin uudistamisvuorossa on malliston lippulaivaksi noussut C5 Aircross. Yksi uudistamisen lähtökohdista oli auton mukavuudesta kiinni pitäminen.
Aircrossin muotoilijat ovat korvanneet aiemman sukupolven pyöreitä muotoja vahvemmilla linjoilla. Niitä on hiottu tuulitunnelissa mahdollisimman sulaviksi.
Mukavuutta on haettu alustan tärinättömyydellä ja istuimilla, jotka ovat saatavana myös tuuletus- ja hierontatoiminnolla varustettuna. Ensimmäistä kertaa Citroën mahdollistaa istuinlämmityksen myös takaistuimiin.
Mukavuuteen tähtää myös sisätilojen väljyys. Siinä tavoitteena on ollut olohuonemaisuus.
Lähes 2,8 metrin akseliväli mahdollistaa takapenkillekin riittävät jalkatilat. Takapenkkien käytettävyyttä parantaa kallistusmahdollisuus.
Tavaratilaa on 565 litraa.
Voimalinjoja on tarjolla kolme. Perushybridi kulkee pääosin polttomoottorilla, mutta kaupunkiajossa auto lipuu sähköllä jopa puolet ajasta.
Ladattavassa hybridissä sähköä riittää 81 kilometrin wltp-normin mukaisiin pyrähdyksiin.
Täyssähköversion kantama 73 kilowattitunnin akulla on 520 kilometriä. Myöhemmin tarjolle tulee suuremmalla 97 kilowattitunnin akulla varustettu sähköversio, jonka kantama yltää 680 kilometriin.
Akut pikalatautuvat 160 kilowatin teholla. Sitä voi pitää kohtuullisena lukemana auton hintaan suhteutettuna.
Uuden C5 Aircrossin ohjaamossa huomion vie pystyyn sijoitettu kosketusnäyttö. Suurten ikonien ansioista keskinäytön käyttö on kohtuullisen helppoa. Se on myös räätälöitävissä käyttäjän tarpeiden mukaan.
Plussaa auto saa silti siitä, että kosketusnäytön rinnalla on säilytetty painikkeet usein käytettäville toiminnoille, kuten ilmastoinnin säädölle.
Perusvarustukseen kuuluu muun muassa lämmitettävä tuulilasi sekä ohjauspyörä.
Max-varustelu tuo mukaan esimerkiksi led-ajovalot ja tuulilasinäytön.
Sähköisen ë-C5 Aircrossin talviajoa sujuvoittaa vakiovarusteena oleva lämpöpumppu.
Kierrätysfilosofian mukaisesti jokaisessa Aircrossissa käytetään 160 kiloa kierrätettyä metallia. Muoveista 47 kiloa on kierrätettyjä tai biopohjaisia.
Niihin käytetään esimerkiksi ranskalaisten viinitilojen versojen leikkuutähteistä tehtyä muovia.
Nahkaa ei penkkeihin ole tarjolla.
Hybridin alkaen hinta on 36 389 euroa. Hinnaston tyyriimmästä päästä löytyy 45 390 euron täyssähköinen Aircross Max-varusteilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






