Voisiko juhannusyön lemmentaioista löytyä ratkaisu Suomen syntyvyyskriisille?
Avioituvuus on laskenut samaan aikaan syntyvyyden laskun kanssa, huomauttaa Pekka Särkiö kolumnissaan.
Kokko kuuluu olennaisesti juhannuksen perinteisiin. Kuva: Viestimedian arkisto20.6.202506:00
Turisteja saapuu jälleen tänä juhannuksena Helsinkiin elämään yhdessä suomalaisten kanssa ikiaikaista keskikesän juhlaa. Tyhjentynyt kaupunki ja autiot kadut voivat yllättää turistin.
Viimeistään juhannusaattona autojonot matelevat etelästä kesämökeille Järvi-Suomeen ja muualle vesien äärelle, missä saunat lämpiävät ja kokkojen liekit nousevat yöttömän yön taivaalle – sikäli kun ei ole metsäpalovaroitusta. No, onneksi on Seurasaaren juhannus mahdollisuutena heille, jotka jäävät kaupunkiin!
Juhannuksessa punoutuvat yhteen muinaissuomalainen karjaonnen ja keskikesän juhla sekä kristillinen Johannes Kastajan juhla.
Kansanperinteessä juhannus on tunnettu etenkin yöllisistä lemmentaioista, joista Kustaa Vilkuna kertoo Vuotuisessa ajantiedossa: ”Kokolta palatessa naimakuntoiset tytöt vierittelivät itseään alastomina poikatalon ruispellossa, niin että yökaste tarttui ihoon. Siitä lempi nousi myös poikiin.”
Toisin paikoin laitettiin tyynyn alle yöksi määrättyjä kukkia tai kylvettiin kukka- ja lehvävastoilla lemmensaunassa. Juhannushäät ovat kuitenkin käyneet harvinaisiksi.
Juhannus ajoittuu keskikesään, koska varhaiset kristityt ajattelivat Johanneksen syntyneen puoli vuotta ennen Jeesusta. Olihan Johannes Kastaja tien valmistaja Jeesukselle.
Johannes oli se ankara parannuksen saarnaaja, joka muistutti kirveestä puun juurella: Jos puu ei tee hyvää hedelmää, se hakataan poikki. Jeesus taas julisti lähelle tullutta Jumalan valtakuntaa ja anteeksi saamisen mahdollisuutta Jumalan armosta.
Kirves koitui Johanneksen itsensä kohtaloksi, kun hän oli rohjennut arvostella Herodesta aviorikoksesta: ”Sinun ei ole lupa elää veljesi vaimon kanssa.” Johanneksen kaula katkaistiin.
Kysymys avioliiton rapautumisesta on ajankohtainen. Anna Rotkirchin laatima Valtioneuvoston selvitys syntyvyyden laskusta Suomessa nostaa esille eräänä tekijänä nuorten parisuhteiden haurastumisen: ”Liittohistoria, jossa muutetaan yhteen, saadaan lapsia ja avioidutaan, on keskeisin lapsia tuottava muoto.”
Tulos on Linus Anderssonin tutkimuksen mukaan ”yllättävä ja kiinnostava yhteiskunnassa, joka ei ole juurikaan omistautunut avioliittoinstituution tai elämänpituisten liittojen tukemiseen.” Andersson toteaakin, että syntyvyyden laskuun liittyy epävakaampien parisuhdemuotojen yleistyminen.
Avioituvuus on laskenut samaan aikaan syntyvyyden laskun kanssa. Ennusteen mukaan nuorista aikuisista vain joka toinen on solminut avioliiton 50. ikävuoteen mennessä. Matalan syntyvyyden seuraukset hyvinvointiyhteiskunnalle ovat dramaattisia.
Onko juhannusyön taikojen lisäksi jotain muutakin tehtävissä avioituvuuden lisäämiseksi ja syntyvyyden kasvattamiseksi? Voisiko esimerkiksi Väestöpoliittisessa ohjelmassa olla oma kohtansa avioliittoihin kannustamiselle?
Kirjoittaja on kenttäpiispa evp. ja Salpausselän kappalainen.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
