Tammikuussa makeisten myynti laskee, mutta uimahallit ja kuntosalit täyttyvät uudenvuodenlupauksia tehneistä ihmisistä. Jos olo on joulun jäljiltä turpea, mieleen saattaa hiipiä kysymys, olisiko lihavuuslääkkeestä apua.
Mitä lihavuuslääkkeet oikeastaan ovat, kenelle niitä voidaan määrätä ja onko niillä sivuvaikutuksia? Aihetta avaa Maaseudun Tulevaisuuden lukijoille kliinisen metabolian professori Kirsi Pietiläinen Helsingin yliopistosta.
Aivan ensiksi mainittakoon, että kyseisiä lääkkeitä kutsutaan lääketieteessä lihavuuslääkkeiksi, vaikka laihdutuslääke-termiä arkipuheessa yleisesti käytetäänkin.
Sana ”lihavuuslääke” viittaa ongelmaan, jota lääkkeen on tarkoitus hoitaa, eli tässä tapauksessa lihavuuteen. Samalla logiikalla epilepsiaa hoidetaan epilepsialääkkeellä ja särkyä särkylääkkeellä.
Pietiläinen kertoo, että Suomessa on käytössä kuutta lihavuuslääkettä, joista viisi vaikuttaa kylläisyyden tunteeseen. Lihavuudessa ongelman ydin piilee Pietiläisen mukaan usein siinä, ettei kylläisyyden tunne kehity riittävän hyvin.
”Moni söisi vähemmän, jos ruokahalu ei ajaisi syömistä.”
Viidestä ruokahalua vähentävästä lääkkeestä kaksi on tablettimuotoista ja kolme pistettävää. Näistä tablettimuotoiset vaikuttavat suoraan keskushermoston kylläisyyskeskukseen, ja pistettävät puolestaan vaikuttavat suolistohormonien tavoin.
Eniten otsikoissa on ollut Ozempic, joka on kuitenkin virallisesti diabeteslääke. Suolistohormoneja matkivat lihavuuslääkkeet ovat Ozempicia vahvempia.
”Moni söisi vähemmän, jos ruokahalu ei ajaisi syömistä.”
Lihavuuslääkkeen käyttöä voidaan harkita, jos potilaan painoindeksi ylittää tietyn rajan.
Painoindeksillä tarkoitetaan painon jakamista pituuden neliöllä, kun yksikköinä ovat kilogramma ja metri. Jos esimerkiksi 170-senttinen henkilö painaa 100 kiloa, hänen painoindeksinsä lasketaan muodossa 100 : (1,7 x 1,7), mikä antaa tulokseksi on 34,6.
Pietiläinen huomauttaa, että painoindeksi on hieman vanhanaikainen tapa mitata lihavuutta, sillä se ei ota huomioon kehojen erilaisia koostumuksia. Hänen mukaansa painoindeksiä käytetään silti edelleen lihavuuden määrittelyssä, sillä raja on pitänyt vetää johonkin, jotta hoitoa ei aloiteta liian laihoille.
Käypä hoito -suositusten mukaan lihavuuslääkettä voidaan harkita lihavuuden hoitokeinoksi, jos henkilön painoindeksi on vähintään 30. Jos henkilöllä on lisäksi sairauksia, joihin laihduttaminen voisi tuoda apua, kuten uniapneaa tai diabetesta, painoindeksin alaraja on 27.
Pietiläinen korostaa, että potilaan oma tilanne ja kokemus avun tarpeesta on hoidon lähtökohta.
Koska vastaanottokäyntiin on varattu vain rajallinen määrä aikaa, Pietiläinen kehottaa vastaanotolle tulevaa potilasta tiivistämään vaikka muutamalla ranskalaisella viivalla paperille oman terveyshistoriansa sekä sen, millaisia haasteita painon kanssa on ollut ja kuinka pitkään.
Lihavuuslääke ei ole oikotie onneen, jos painonhallinnan pulmien juurisyyt ovat esimerkiksi stressissä, mielenterveyden haasteissa tai unen tai liikunnan puutteessa, Pietiläinen lisää.
”Lihavuuden hoidon pitäisi perustua vuoropuheluun potilaan ja lääkärin kanssa. Pelkkä resepti ja tuuliajolla oleva potilas eivät lupaa hyvää, vaikka sitäkin valitettavasti välillä näkee.”
Jos lihavuutta hoidetaan pelkällä lääkehoidolla ilman yksilöllistä ravitsemus- ja liikuntaohjausta, nykyaikaiset lääkkeet voivat Pietiläisen mukaan viedä potilaan jopa syömättömyyden tilaan. Liian vähäinen proteiininsaanti ja olematon liikunta kuihduttavat lihakset, ja vitamiininpuutokset saavat tukan lähtemään päästä.
Keväällä 2025 uutisoitiin, miten ruokahalua vähentävän lihavuuslääkkeen käyttö oli aiheuttanut poplaulaja Robbie Williamsille C-vitamiinin puutoksesta johtuvan keripukin, joka voi hoitamattomana johtaa kuolemaan (IS, 9.4.2025).
Lääkäreille Pietiläinen haluaa vinkata, että jos omassa yksikössä ei ole mahdollisuuksia antaa potilaalle riittävää tukea, Husin ylläpitämän Painonhallintatalon digitaaliseen lihavuudenhoidon etävalmennukseen voi laittaa lähetteen mistä päin Suomea tahansa.
”Etenkin hoidon alussa on tärkeää saada tukea, jotta elämäntapamuutos saa kunnon lähdön.”
Keväällä 2025 uutisoitiin, miten ruokahalua vähentävän lihavuuslääkkeen käyttö oli aiheuttanut poplaulaja Robbie Williamsille C-vitamiinin puutoksesta johtuvan keripukin.
Kuten kaikilla lääkkeillä, myös lihavuuslääkkeillä voi olla sivuvaikutuksia. Pietiläisen mukaan toistaiseksi parasta pitkäaikaista näyttöä on suolistoon vaikuttavien lääkkeiden sivuvaikutuksista.
Pahoinvointia esiintyy suolistoon vaikuttavien lihavuuslääkkeiden kanssa aluksi lähes aina, mutta Pietiläisen mukaan tilanne korjaantuu alentamalla annostusta. Toinen tyypillinen haitta on ummetus, mihin auttavat neste- ja kuitupitoinen ruokavalio sekä liikunta. Myös vatsakivut ja närästys ovat Pietiläisen mukaan mahdollisia.
Keskushermostoon vaikuttavien lihavuuslääkkeiden yleisimpiä sivuvaikutuksia ovat puolestaan univaikeudet, huimaus ja päänsärky.
”Lääkäriin pitää olla yhteyksissä, jos sivuvaikutuksia ilmenee, jotta annostusta voidaan muuttaa tai lääkettä vaihtaa”, Pietiläinen muistuttaa.
Koska lihavuuslääkkeen tarkoituksena on vähentää ruokahalua vaikuttamalla kylläisyyden tunteeseen, voi lääkehoidon lopettaminen olla hankalaa, Pietiläinen huomauttaa. Samasta ilmiöstä on kyse silloin, kun kolesterolilääkkeen käytön lopettaminen saa kolesteroliarvot uudelleen koholle.
Pietiläisen mukaan on yleistä, että keho tuppaa olemaan ovela ja kehottaa ottamaan vielä yhden pikku palasen. Vanha ongelma kylläisyyden tunteen kanssa saattaa siis palata.
”Lääkäri ei siis valitettavasti voi luvata, että lääkkeen käytön voisi lopettaa, kun tavoitepaino on saavutettu”, Pietiläinen tiivistää.
