Neuvostoliitto levitti kirkon avulla poliittista valtaansa 1960-luvulla, ja vaikutukset näkyvät yhä

Suomen ortodoksinen kirkko on tuominnut Moskovan patriarkka Kirillin toimet, sillä tämä on asettunut tukemaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Kuva: Lari Lievonen

Koti|Ihmissuhteet

21.9.202506:00

Kolumni

Matti Repo

Uskontoa ja politiikkaa ei pidä sekoittaa. Viisaasti sanottu! Mutta kuten kaikki lyhyet kiteytykset, senkin viisaus on puutteellinen.

Poliittiset puolueet korostavat kilvan, että niitä pitäisi äänestää kaikkien, jotka yhtyvät samoihin arvoihin. Arvoilla puolestaan on lähtökohtana uskontojen kaltaisia vakaumuksia, joita puolustetaan omaa elämää suurempina periaatteina.

Mikä tahansa korkea ihanne voidaan kaapata vallanhalun moottoriksi.

Pari viikkoa sitten osallistuin Tukholmassa suureen kansainväliseen kirkkojen väliseen kokoukseen. Sen aiheena oli muistaa sata vuotta aiemmin Tukholmassa pidettyä kokousta, joka suuntasi kirkkojen ykseysliikettä.

Ruotsin arkkipiispa Nathan Söderblom oli vuonna 1925 kutsunut Tukholmaan Life and Work -komission, joka oli perustettu vastinpariksi Faith and Order -komissiolle. Toisen oli tarkoitus selvittää uskonopin kysymyksiä, toisen taas yhteistä palvelua. Söderblom idealisoi, että ”oppi erottaa, elämä yhdistää”.

Tukholmassa 1925 tavoiteltiin yhteistä vaikuttamista maailmaan, jota oli juuri repinyt kaikkien aikojen laajin ja tuhoisin sota. Eurooppa oli marssittanut nuorisonsa kuolemaan kranaatteihin, kaasuun ja tauteihin. Kristityt kansat olivat tempautuneet kansallistunnon vietäviksi ja tappaneet toisiaan omaa uskoa korkeammaksi korotetun periaatteen vuoksi. Sitä ei pitäisi koskaan toistaa.

Söderblom kysyi, voimmeko seistä Jumalan edessä, jos olemme vain katsoneet vierestä emmekä ole yhdessä tehneet kaikkemme sodan estämiseksi.

Tämän vuoden kokouksen tausta ei juuri poikkea aiemmasta. Tilanne on yhä sama, vain pahempien kokemusten jälkeen. Maailma on kuin elänyt läpi toistuvaa painajaisunta, josta ei osata ulos. Monille uni ei ole vain katsomista vaan silkkaa katastrofia.

Tukholman kokouksesta lähtien rauha on ollut yksi ekumeenisen liikkeen pääteemoista. Mutta sitäkin on taivutettu vallanhalun välineeksi. Kun Neuvostoliitto halusi laajentaa poliittista vaikutusvaltaansa oman leirinsä ulkopuolelle 1960-luvulla, se lähetti Venäjän ortodoksisen kirkon edustajat ekumeeniseen liikkeeseen puhumaan rauhanretoriikkaa.

Nykyinen Moskovan patriarkka Kirill toimi pitkään Kirkkojen maailmanneuvoston edustajistossa. Kreml on kaapannut ortodoksian nationalismin polttoaineeksi, ja Moskovan vaikutus tuntuu maailmanneuvostossa yhä: Venäjästä riippuvaisten maiden kirkot pyrkivät nyt estämään solidaarisuuden osoitukset Ukrainalle.

Tämän vuoden Tukholman kokous oli laajempi kuin esikuvansa. Mukana olivat kaikki kristinuskon haarat katolilaisista ortodokseihin, helluntailaisista adventisteihin. Yhteinen teema oli ”Aika Jumalan rauhalle”.

Nyt nähdään, että oppi yhdistää mutta elämä erottaa. Muut kuin uskon sisällön kysymykset ajavat kristittyjä kansoja erilleen. Mutta ihminen ei voi tyrkätä Jumalalle sitä, mitä hänen itse tulee tehdä.