Eläinten joulupaidat ja poronsarvet jääkööt kauppaan – paras lahja on pitkä lenkki tai herkkupala
Omaa koiraani aion hemmotella kinkunmaistiaisilla ja joulusaunalla.Joulukalentereita löytyy joka lähtöön. On teetä, puuroa, kuivalihaa, kosmetiikka ja sukkia. Tietysti myös kissoille, koirille sekä jyrsijöille ja kaneille on omansa.
Ei voi olla totta, mietin ensi kertaa eläinten kalenterit nähdessäni. Toisaalta herkkupaloja sisältävät joulukalenterit menevät sentään hyötykäyttöön ja niistä saa iloa sekä omistaja että lemmikki.
Toista maata ovat lemmikeille suunnitellut jouluasut, rusetit, kaulurit sun muut asusteet.
En usko, että kovin moni karvaturri niitä haluaisi päälleen laittaa, jos itse saisivat päättää. Saati sitten lemmikeille suunniteltuja tonttulakkeja, poronsarvia tai muita hassunhauskoja asusteita.
Suomessa on jo lähes yhtä paljon koiria kuin alaikäisiä lapsia. Ei siis ihme, että kauppiaat ovat haistaneet lemmikeissä hyvän markkinaraon joulutavaralle.
Jos lemmikilleen haluaa ostaa oman joulupaketin, on paras vaihtoehto lahjapaperiin kääräisty herkkuluu tai uusi aktivointilelu.
Lahjaa ei välttämättä kannata viedä kuusen alle kovin ajoissa, sillä tarkkanenäinen karvakuono kyllä tunnistaa oman pakettinsa.
Lapsuudenkodissani labradori oli vetäytynyt aatonaattona talon nurkkaan ja näytti kummalliselta. Pikainen tutkimus paljasti, että koira oli käynyt hakemassa kuusen alta oman, vinkulelun sisältävän pakettinsa ja piilottanut sen papereineen päivineen suuhunsa.
Ihmisen tapaan koira arvostanee kuitenkin joulun aikaan kaikista eniten yhdessäoloa, rapsutuksia, pitkiä lenkkejä sekä tietysti pientä maistiaista joulukinkusta.
Niiden lisäksi aion hemmotella omaa koiraani joulusaunalla! Vaikka lemmikki on syntynyt Ruotsissa, alkoi se jo muutaman kuukauden iässä vaatia löylyhetkiin mukaan pääsemistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





