Orava harvoin tippuu puusta ja jos niin käy, sillä on oma ja pettämätön laskuvarjonsa

Oravan tuuhea häntä toimii hypätessä ohjaimena. Kuva: Juho Rahkonen

Parkour on liikuntalaji, jossa pyritään liikkumaan mahdollisimman sulavasti, nopeasti ja tehokkaasti paikasta toiseen. Parkourissa hyödynnetään ympäristön rakenteita ja esineitä katkeamattomaan etenemiseen.

Nisäkkäiden maailmassa harva laji, ehkäpä apinoita lukuun ottamatta, on vienyt tämän taidon niin pitkälle kuin orava.

Oravalla on erityinen kyky säätää suuntaansa kesken hypyn sekunnin murto-osia kestävillä, refleksinomaisilla liikkeillä. Akrobaatin tavoin se pystyy kierähtämään ilmassa jopa 180 astetta. Tämä tapahtuu säätelemällä raajojen asentoa ja sitä kautta painopistettä. Tuuhea häntä toimii ohjaimena.

Oraville parkourissa ei ole kysymys niinkään tarkkuudesta kuin sopeutumiskyvystä: oravalle ei ole niin väliä, laskeutuuko se kohteeseensa neljällä jalalla, kunhan se jotenkin saa tarrauduttua oksaan terävillä kynsillään. Muu ruumis seuraa kyllä perässä.

Orava ei ole sinänsä mikään pituus- tai korkeushyppymestari, vaikka se pystyykin pomppaamaan yli neljä kertaa ruumiinsa mitan pystysuunnassa ja kymmenkertaisen matkan pituussuunnassa. Ketteryys ja pelottomuus ovat se juttu.

Pääsen usein seuraamaan ja kuvaamaan oravien hyppyjä kotini takakuistilta. Pihapiirini korkeassa kuusessa pesivillä oravilla on tietyt vakioreitit, joita ne käyttävät liikkuakseen paikasta toiseen. Puiden oksistossa ne ovat ilmeisesti paremmin turvassa pedoilta kuin liikkuessaan maata pitkin.

Kameran pysäytyskuva alle tuhannesosasekunnin suljinajalla paljastaa oravien ilmalennoista mitä erikoisempia asentoja.

Monesti kun katson puusta puuhun hyppäävää oravaa, ilmalento suorastaan hirvittää: mitä jos se ei saakaan kiinni seuraavan puun oksistosta ja mätkähtää maahan?

Pelko on luultavasti turha. Ensinnäkään en ole koskaan nähnyt oravan epäonnistuvan loikassaan. Lisäksi orava pystyy – ainakin teoriassa – selviytymään elävänä, vaikka se putoaisi miten korkealta tahansa. Sammalmättääseen olisi pehmeää tömähtää.

Hallitsemattomilta näyttäviä putoamisia tapahtuu lähinnä kisailun yhteydessä. Varsinkin keväisin näkee useiden oravien porukoita, jotka kiertävät salamannopeasti puunrunkoa ja jahtaavat toisiaan.

Orava pystyy kierähtämään ilmassa jopa 180 astetta. Kuva: Juho Rahkonen

Orava on kevyt, ja sen turkki, häntä ja leveälle levittyvät jalat luovat voimakasta ilmanvastusta, joten kurren putoamisvauhti ei pääse kiihtymään vaarallisen kovaksi.

Liito-orava on tietysti vienyt nämä ominaisuudet vielä pidemmälle, mutta tavallinenkin orava on suvereeni hyppymestari. Välillä tosin näyttää siltä, että orava yrittää olla liito-orava.

Orava pystyy myös venyttämään raajojaan, jolloin ne pehmentävät laskeutumista iskunvaimentimien tavoin.