
Odotukset olivat korkealla Tuusniemen viihdekeskus Hojo Hojon keikalle ‒ näin Maakuntailmiö onnistui
Musiikin tuominen pienemmille paikkakunnille on kulttuuriteko.Odotukset olivat korkealla Tuusniemen viihdekeskus Hojo Hojoon suunnatessa toukokuun lopulla.
Tiedossa oli Litku Klemetin, Jukka Nousiainen trion sekä Jytää ja iskelmää klubin yhteisen Maakuntailmiö -kiertueen kuudesta keikasta toiseksi viimeinen.
Kiertuetta voi perustellusti pitää jonkinlaisena kulttuuritekona.
Tanssiorkestereita maakuntien lavoilla vielä riittänee, mutta kateellisena on vain voinut kuunnella tarinoita 1970-luvun Suomesta, jolloin myös pinnalla olevat rockbändit kiersivät pientenkin kylien tanssipaikoissa.
”Haluamme viedä musiikkiamme paikkoihin, missä keikkaillaan enää harvemmin. Joka kylällä on seurantalo. Miksemme enää kierrä niissä?” 700 asukkaan Luhangassa asuva muusikko Litku Klemetti kertoi idean taustoista kevättalvella.
Autotallirokkia soittava Jukka Nousiainen trio näytti toteen kuinka rummut, basso, sähkökitara ja roima annos asennetta voi riittää täydelliseen rockshowhun.
Bändin aloitus on todella terävä. Heti ensimmäisistä tahdeista herää ajatus: tänä iltana saadaan kuulla kunnon rokkia.
Rumpali Sini Suvanto ja basisti Ninni Luhtasaari luovat jykevän pohjan Nousiaisen kitarasankaroinnille sekä tyylilajiin sopivalle laululle.
Alun terävyys ei aivan koko keikkaa kestä, mutta parhaimmillaan triosta tulee mieleen, että tällaistako se olisi 1970-luvulla ollut, kun Hurriganes kiersi maaseudun lavoja?
Johtuneeko kiertueesta ja Nousiaisen vaikutuksista, illan pääesiintyjä Litku Klemetti kuulostaa asteen verran rouheammalta kuin aiemmin.
Proge ja diskoprinsessa vivahteet ovat illan aikana vähäisempiä kuin yleensä ja Litkulla on vahvasti rockvaihde silmässä.
Bändin soitanta on taitavaa ja asennettakin löytyy riittämiin.
Etenkin basso- ja rumpuosasto tekee vaikutuksen eleettömällä, mutta tarkalla työllä. Kun homma on hanskassa, ei itsestä tarvitse tehdä suurempaa numeroa.
Illasta parhaiten mieleen jäi Tuusniemen keikkaa varten tehty yllätysnumero.
Siinä kiertueella dj:nä mukana oleva Arttu Seppänen lauloi uudistetuin sanoin Juice Leskisen Bluesia Pieksämäen asemalla.
Aluksi taustakomppia akustisilla kitaroilla soittivat paikalliset Jussi Poutiainen ja Kai Seppänen. Vähitellen lavalle nousivat mukaan soittamaan suurin osa illan esiintyjistä, kuten alkuperäisessä kappaleessa.
Lämmittelybändinä kiertueella on vieraillut paikallisia yhtyeitä. Tuusniemellä vuorossa oli yhdeksänhenkinen kuopiolainen Anis Kiitu -yhtye.
Fuusiofolkiksi kuvailtujen laulujen sanoituksiin aiheita oli ammennettu muun muassa laulaja Anna-Riikka Vehviläisen sukulaisten päiväkirjoista 1900-luvun alusta.
Tällaistako se olisi 1970-luvulla ollut, kun Hurriganes kiersi maaseudun lavoja?
Tärkeä osa Maakuntailmiötä oli esiintyjien välissä musiikista vastannut DJ Arttu Seppäsen Jytää ja iskelmää.
Levyiltä soi Badding, Hurriganes sekä nykyisin hymyn huulille tuovat 1960-luvun suomenkieliset käännösversiot brittirockista.
Rockmusiikin ystävänä Maakuntailmiön kaltaisia kiertueita toivoisi lisää.
Jos kiertue ei vielä esikuvanaan toimineen 1980-luvun Saimaa-ilmiön tunnettavuuden tasolle noussut, kannattaa se pistää lähivuosina uudelleen liikenteeseen.
Hojo Hojon illalle annan kokonaisuudessaan neljä tähteä viidestä.
Maakuntailmiö Viihdekeskus Hojo Hojossa Tuusniemellä 30.5.2025.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







