Lähiruokapäivä juhlitaan maaseutua – ”Tarvitsemme Suomessa tuotettua ruokaa”
Syyskuussa järjestettävänä Lähiruokapäivänä juhlitaan maaseutua ja suomalaista ruokaa.
Lähiruokapäivässä oli viime vuonna mukana yli 300 kohdetta eri puolita Suomea. Kuva: Mikko Uosukainen / MaaseutuverkostoLähiruokapäivä järjestetään 6.–7. syyskuuta toista kertaa kaksipäiväisenä. Viikonloppuna valokeilaan nostetaan suomalaiset lähiruoan tuottajat, maaseudun elämystuottajat, jalostajat ja matkailutoimijat.
Lähiruokapäivä on kasvanut vuosi vuodelta. Viime vuonna mukana oli yli 300 kohdetta eri puolita Suomea. Lähiruokapäivän koordinaattori Anna Mäkinen Maaseutuverkostoyksiköstä toivoo, että mukaan saataisiin entistä enemmän innokkaita järjestäjiä.
”Toivomme, että aiemmilta vuosilta tutut kohteet lähtevät mukaan ja uudetkin toimijat rohkaistuvat järjestäjiksi. Tapahtuman järjestäminen ei välttämättä vaadi paljon, vaan mukaan voi tulla matalalla kynnyksellä. Olisi mahtavaa saada lisää käyntikohteita alueilta, joissa niitä on ollut perinteisesti vähemmän, kuten Pohjois-Suomesta”, Mäkinen sanoo.
Mäkinen vinkkaa, että mukaan voi hakea tapahtuvan verkkosivujen kautta tapahtumaviikonloppuun saakka. Mukaan toivotaan laajasti kohteita maatiloista ruoanjalostajiin sekä puutarhoista maaseudun elämys- ja matkakohteisiin.
”Lähiruokaa kannattaa tukea monestakin syystä.”
Mäkinen nostaa juhlapäivän alla esiin keskustelua Suomen huoltovarmuudesta. Hänen mukaansa yksi huoltovarmuuden keskeisistä tekijöistä on se, miten omavarainen Suomi on ruoantuotannon suhteen.
”Tarvitsemme Suomessa tuotettua ruokaa. Lähiruokaa kannattaa tukea monestakin syystä: se on osa ruokaturvaa ja usein esimerkiksi ympäristön kannalta parempi valinta lyhyiden kuljetusmatkojen vuoksi. Suomalaiset maatilat, puutarhat ja jalostajat tekevät ympäri vuoden töitä sen eteen, että meille on tarjolla puhdasta ja turvallista ruokaa”, Mäkinen sanoo.
Lisäksi lähiruoan suosiminen tukee maaseudun elinvoimaisuutta.
”Kun ostat lähellä tuotettua ruokaa, myös eurot jäävät lähelle. Näin varmistamme, että maaseudulla on jatkossakin monipuolisesti palveluita, yrittäjyyttä ja ruoantuotantoa.”
Lähiruokapäivän valtakunnalliset avajaiset järjestetään Laitilassa 6. syyskuuta. Juhlan juontajana toimii maanviljelijä ja some-vaikuttaja Anne-Mari Tarkkio.
Lavalla nähdään paneelikeskustelu, johon tulevat kansanedustajat Milla Lahdenperä ja eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan tuleva Ritva Elomaa, MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin, maa- ja metsätalousministeriön ruokaosaston päällikkö Minna-Mari Kaila ja agronomi Tero Hemmilä. Paneelin vetäjänä toimii Agronomiliiton toiminnanjohtaja Timo Kaunisto.
Lähiruokapäivän pääpaino on maaseudussa, mutta sen tarkoituksena on tuoda maaseutu myös kaupunkeihin. Tänäkin vuonna juhlapäivää vietetään muun muassa Helsingissä ja Turussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






