
Nyt on aika kylvää tomaatit ‒ valitse lajike kasvupaikan mukaan
Eri tomaattilajikkeiden kasvutavat ovat hyvin erilaisia.Tomaattien kylvö alkaa olla nyt ajankohtaista. Maaliskuun puolivälistä alkaen luonnonvaloa on riittävästi taimien esikasvatukseen.
Taimia ei kannata kasvattaa liian aikaisin, sillä tomaatti pitäisi istuttaa noin kahdeksan viikon kulutta kylvöstä. Liian aikaisin kylvetty taimi venyy pitkäksi ja honteloksi.
Lajikkeita on tarjolla runsaasti ja niistä löytyy vaihtoehtoja kasvihuoneisiin, kasvatuslavoille, amppeleihin ja avomaalle.
Aloittelijalle helpoimpia ovat amppeli- ja pensastomaatit. Runkotomaatit voivat kasvaa kesän aikana jopa 2–3 metriä korkeiksi, mutta tuottavat huomattavasti suuremman sadon kuin amppelitomaatit.
Amppelitomaatti on pensasmainen mutta rentoversoihin, joten sitä ei tarvitse tukea eikä varkaita poistaa. Biolan suosittelee lajikkeiksi Donnaa, Pear Dropsia, Red Profusionia, Romelloa tai Tumbleria.
Pensastomaatti on pystykasvuinen ja sitä on yleensä tuettava, varsinkin kun satoa kehittyy paljon. Varkaita ei tarvitse poistaa.
Helppoja pensastomaattilajikkeita ovat esimerkiksi Bitonto ja Red Rubin.
Runkotomaatti vaatii tukemisen narulla tai säleiköllä. Niistä poistetaan varkaat eli lehtihankaan muodostuvat versot. Avomaalla lämpimällä paikalla menestyvät useimmat amppelitomaatit sekä pienet pensastomaatit.
Siemenistä kasvattaminen houkuttelee, koska niiden valikoima on runsaampi kuin valmistaimien. Kannattaa kuitenkin muistaa, etteivät mitkä tahansa siemenet sovellu kylvöön.
Kaupasta ostetut tomaatit ja niiden siemenet voivat kantaa tomaatin ruskokurttuvirusta. Virusta on viime vuosina löydetty useista EU-maista.
Tomaatintaimia kannattaa ulkoiluttaa aurinkoisina päivinä ennen niiden istuttamista ulos. Taimet kannattaa istuttaa syvään, sillä ne kasvattavat juuria mullan alle jääneeseen varrenosaan.
Syvälle istutetut taimet ovat tukevampia ja vähemmän arkoja kuivuudelle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





