
Näin estät vesiputkien jäätymisen paukkupakkasilla – yksi tehokas konsti on täysin ilmainen
Putkien jäätyminen aiheuttaa usein tuhansien eurojen laskun. Jos putket on suojattu turhan heikosti, ehdit tehdä yhä asioita vahingon ehkäisemiseksi.Hyvin tehdyssä ja suunnitellussa talossa putkien ei pitäisi jäätyä. Usein kyse on asennusvirheestä eli putket on sijoitettu vääriin paikkoihin ja eristetty puutteellisesti. Viisas on tällöin varautunut ennakkoon ja asennuttanut vesijohtoputkeen sähkövastuksen. Nyt se on tietenkin myöhäistä.
Erityksen voi tehdä pikaisesti kasaamalla lunta vesijohtojen riskipaikkojen päälle, jos putket kulkevat liian lähellä maata. Lumi on erinomainen eriste.
Toinen tärkeä asia on huolehtia riittävästä lämmöstä tilassa, jossa vesimittari sijaitsee. Jos pakkanen uhkaa laskea siellä lämmöt liian alas, tilaan voi hyvin tuoda lämmittimen tai pienen patterin.
Yleisesti tiedossa oleva konsti on jättää vesi hieman valumaan kovimpien pakkasten aikana ja vetää vessaa melko usein, sillä liikkuva vesi jäätyy huonommin. Vesilaskua ei kannata pelätä, sillä putkien jäätyminen maksaa moninkertaisesti siihen verrattuna.
Jos putket kuitenkin jäätyvät, vahinkoa ei kannata lisätä omilla toimilla. Hiustenkuivaajalla voi kokeilla putken sulattamista. Järeämpiä konsteja on syytä välttää ja tilata ammattilainen apuun.
Ilmalämpöpumppu yksinään ei välttämättä riitä estämään putkien jäätymistä, joten sen lisäksi rakennuksessa olisi aina hyvä olla myös jokin muu lämmitin. Lisäksi kannattaa pakkasella lämmittää päivittäin tulisijaa, jos sellainen on.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









