Video: Uhanalainen vesikko on hyvin helppo sekoittaa minkkiin – näin hävinneen lajin palautus luontoon voisi onnistua

Vesikon erottaminen minkistä on vaikeaa, sillä lajit ovat hyvin samannäköisiä. Minkki on keskimäärin hieman suurempi ja sillä on yleensä valkoista vain alaleuassa, kun taas vesikolla myös ylähuulet ovat valkoiset. Kuvassa Korkeasaaren Mask.  Kuva: Oskar von Essen

Pieni, valkea kuono kurkistaa pesäkolostaan. Missä ihmeessä aamiainen viipyy?

Pian eläintenhoitaja kiiruhtaa paikalle kädessään paperipussin kätkemä hiiri. Lisäksi koirille tarkoitettuun virikeleluun on kätketty mehukkaita palasia peuran sydäntä.

Kolmevuotias Meliss syöksyy oitis rapistelemaan paperipussia, jonka hoitaja ripustaa pensaan oksaan. Vesikko jemmaa hiiren myöhempiin herkkuhetkiin ja rientää kääntelemään virikelelua.

Välillä on häädettävä apajille saapunut varis matkoihinsa.

Meliss-naaraan jälkeen ruokintavuorossa on sen viisivuotias siippa Mask, joka asustelee viereisessä aitauksessa.

Pari kohtaa ainoastaan naaraan kiima-aikana. Yrityksistä huolimatta Helsingissä sijaitsevaan Korkeasaaren eläintarhaan ei ole saatu vesikonpoikasia.

Euroopassa aikoinaan yleisestä vesikosta on tullut äärimmäisen uhanalainen elinympäristöjen häviämisen, metsästyksen ja turkistarhoilta karanneiden minkkien vuoksi.

Haitallisena vieraslajina leviävä minkki tappaa vesikon reviiriltään ja valtaa elintilan.

Vesikon raju taantuminen alkoi 1930-luvulla. Suomessa laji rauhoitettiin vuonna 1945, mutta sen kanta ei enää elpynyt.

Viimeisin varma havainto vipeltäjästä on tehty Sotkamossa vuonna 1992. Käytännössä vesikko on hävinnyt Suomesta. Jäljellä on vain otuksen mukaan nimetty sukellusvene Suomenlinnassa sekä tarhatut yksilöt Korkeasaaressa ja Ranuan eläinpuistossa.

Heikentyneitä vesikkokantoja elää yhä Espanjassa, Ranskassa, Romaniassa ja Ukrainassa sekä todennäköisesti Venäjällä.

Aterioinnin päälle Mask pulahti uimaan ulkotarhassaan.  Kuva: Oskar von Essen

Korkeasaaren vesikkopari on kotoisin Virosta, jossa sijaitsee lajin suojeluohjelman pääkallonpaikka. Tallinnan lisäännyttämiskeskuksessa asuu satakunta vesikkoa, joiden jälkeläisiä siirretään luontoon.

Eläimiä on siirretty kaukana mantereelta sijaitseviin saariin Hiidenmaalle ja Saarenmaalle. Ennen siirtoa saarista on loukutettu kaikki minkit.

Korkeasaaren kuraattori Hanna-Maija Lahtinen kertoo, että vesikon siirtoistutuksia on tehty myös Espanjassa ja Saksassa.

Suomessakin istuttamista voitaisiin kokeilla, mutta ennen sitä vesikon elinympäristöjä pitäisi ennallistaa. Laji tarvitsee luonnontilaisia puroja, jokia ja muita vesistöjä, joista se saa pyytää ravintoa, kuten rapuja ja kalaa. Vesikko syö myös pieniä jyrsijöitä, lintuja sekä sammakoita.

Lahtisen mukaan vesikon menestyminen edellyttäisi villiintyneiden minkkien kitkemistä elinalueilta sekä turkistarhauksen lopettamista, sillä karkulaisia livahtaa luontoon säännöllisesti.

Virikelelu tarjoaa haastetta makupalojen kaiveluun.  Kuva: Oskar von Essen

Lahtinen kertoo, että vesikkoa on vaikeaa saada lisääntymään tarhaoloissa. Naaras on kiimassa vain kerran vuodessa parin päivän ajan, joten ajankohdan tunnistaminen vaatii tarkkaa seurantaa.

Otollisella hetkellä pariskunta laitetaan samaan aitaukseen, kun ne muutoin oleilevat erillään.

Virossa on huomattu, että vain runsas kymmenes vankeudessa elävistä uroksista on lisääntymiskykyisiä. Luonnossa lisääntyminen onnistuisi paremmin.

Mikäli Melissin ja Maskin touhut tuottavat tulosta, Viron suojelukeskuksessa päätetään minne päin Eurooppaa jälkeläiset sijoitetaan.