
Näin nikkaroit hukkapöllistä pyörätelineen
Metsäkoneen hylkäämä tyvipölli tai tuulenkaato saa uuden elämän rustiikkina pyörätelineenä.
Hukkatukista tuli polttopuun sijasta pyöräteline, josta elinkaarensa lopussa saa pienellä vaivalla polttopuuta. Kuva: Petteri KivimäkiMetsäkoneen jäljiltä löytyy metsästä pöllejä, jotka eivät ole lahon tai muun vian vuoksi kelvanneet kuormaan. Toisinaan myös tukkipuun mittaan kasvanut tuulenkaato jää odottamaan kohtaloaan. Jos niiden pilkkominen polttopuuksi ei houkuttele, voi pölleistä vähällä vaivalla nikkaroida pihaan metsähenkisen pyörätelineen.
Suurin työvaihe on alku – raskaan pöllin kuljetus pihaan. Esimerkiksi 180 sentin pituiseksi katkaistu, 25 senttiä paksu kuusenrunko painaa hieman kuivuttuaankin vajaat 60 kiloa, joten sen nostamisessa kärryyn tarvitaan voimaa.
Kun pölli on saatu pihaan, projekti on jo puolivälissä. Tasaisella sen liikuttelu onnistuu nokkakärryn avulla. Parimetrisestä tukista saa telineen neljälle–viidelle pyörälle.
Tarvikkeet:
- Läpimitaltaan noin 25 senttiä paksu ja vajaat kaksi metriä pitkä tukki
- Aluspuiksi kaksi noin 50 senttiä pitkää ja 10 senttiä paksua pyöreää puuta
- Moottorisaha
- Porakone
- Kirves
- 13 millimetrin kiintoavain
- 2–3 kpl 10 millimetrin kiilapultteja ja niihin sopivat M10-kierteiset nostosilmukat
Tee näin:
1. Sahaa tukki mittaan niin, että paksuutta jää ohuempaan päähän vähintään 20 senttiä. 180 sentin mittaiseen tukkiin mahtuu 4–5 pyörää.
Tukin läpimitta saa olla ainakin parikymmentä senttiä, jotta lovelle tulee tarpeeksi syvyyttä. Kuva: Petteri Kivimäki2. Sahaa tukin alle tuleville aluspuille lovet. Aluspuut estävät tukkia pyörähtämästä ja pitävät sen irti maasta. Tarkista, että aluspuut asettuvat samaan linjaan, niin tukki ei keiku.
Aluspuu pitää itse tukin irti maasta ja estää näin sitä lahoamasta ennen aikojaan. Kuva: Petteri Kivimäki3. Hahmottele pyöräjako tukkiin polkupyörän renkaiden paksuuden mukaan. Useimmille pyörille sopiva väli on 5–8 senttiä.
4. Sahaa lovi renkaalle tukkiin. Lyö pala irti kirveellä tai sahaa se puruksi.
5. Poraa 8 millimetrin poralla reikä 10 millimetrin kiilapultille ja kiristä se kiinni tukkiin. Ruuvaa samalla kierteellä varustettu nostokorvake pulttiin. Sen läpi voi halutessaan pujottaa pyörän lukon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






