
Yksivuotias pääsi kuvittamaan kirjaa, ja lopputulos on varsin hurmaava
Pienen kirjan takakannesta löytyy suloinen yllätys, joka tekee yhteisestä lukuhetkestä entistä mukavamman.
Emilia Erfvingin työparina Pupu-kirjan tekemisessä oli hänen oma lapsensa. Kuva: Tuuli Rouhiainen, Lasten KeskusMiltä näyttää kirja, jota on ollut tekemässä yksivuotias lapsi? No vaikkapa tällaiselta.
Emilia Erfving on aiemmin ihastuttanut Kasa-kuvakirjoilla, mutta tällä kertaa pahvisivuinen kirja kertoo pienestä, valkoisesta pupusta. Notkea pitkäkorva hyppii kultaniityllä ja maistelee apiloita, kunnes se äkkiä säikähtää suunnattomasti. Mistä löytyy turvallinen syli?
Kokenut kuvittaja on ottanut työparikseen yksivuotiaan lapsensa. Jos kannessa ei lukisi Pikku Erfving, ei taaperon osallisuutta välttämättä huomaisi, sen verran hyvin lapsen lennokkaat viivat uppoavat taustaan. Hellyttävä yksityiskohta, joka saa miettimään minkälaisia yhteistyöprojekteja oman lapsen kanssa voisi tehdä.
Taaperoille suunnatussa kirjassa ei ole kovin paljon tekstiä. Yksinkertaiset lauseet kertovat, miltä asiat tuntuvat tassuissa ja sydämessä. Iloinen pompahtelu vaihtuu säikähtäneeksi hädäksi ja lopulta lohduttavaksi turvaksi.
Kirjan takakannesta löytyy myös koskettava ohje. Vaikka tekstissä puhutaan pupun äidistä, voi lukiessa tilalle vaihtaa kenet tahansa toisen pikkukuulijalle tärkeän henkilön.
Pupu-kirjan jaksaa lukea lapsen toiveesta uudelleen ja uudelleen. Ja se jos mikä on tärkeä ominaisuus taaperokirjoissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







