
Koira mukaan verikokeeseen? Lemmikin vaikutusta lasten ahdistukseen sairaalaympäristössä tutkittiin
Lapsi voi kokea ahdistusta päivystyskäynnillä esimerkiksi verikokeesta. Terapiakoirien vaikutusta lapseen tutkittiin nyt ensimmäistä kertaa päivystyksessä.Päivystyskäynti aiheuttaa lapsessa usein huolta ja stressiä. Ahdistusta voivat voimistaa esimerkiksi kipu, pelko tai verikoe.
Aiempi tutkimus on osoittanut, että terapiakoirat lievittävät kipua ja ahdistusta terveydenhoitoympäristössä.
Terapiakoirien vaikutusta lapsiin päivystyspoliklinikalla tutkittiin nyt ensimmäistä kertaa.
Tutkimus toteutettiin vuonna 2024 yhdysvaltalaissairaalan lasten päivystyksessä, ja siihen osallistui 80 noin 11-vuotiasta potilasta vanhempineen. Puolet lapsista satunnaistettiin ryhmään, jossa tavanomaisen hoidon lisäksi heidän luonaan vieraili terapiakoira.
Lapset saivat viettää terapiakoiran kanssa kymmenen minuuttia. Lasten ahdistusta mitattiin muun muassa arviointiasteikolla, sykkeen mittauksella ja kortisolinäytteellä syljestä. Kortisolin eritys lisääntyy stressitilanteessa.
Tutkimuksessa lasten ja myös vanhempien ahdistus väheni verrattuna niihin, jotka eivät viettäneet aikaa terapiakoiran kanssa. Eläimet lievittivät myös kipua. Ero verrokkiryhmään ei ollut suuri mutta silti huomattavissa.
Vanhempien kortisolitasot olivat jatkuvasti korkeammat kuin heidän lapsillaan päivystyskäynnin aikana. Kuva: Carolina HusuTutkijoiden mukaan lapsi kokea voi terapiakoiran turvallisuuden tunnetta lisäävänä, mukavana asiana.
Lasten stressiä mittaavissa kortisolitasoissa ei ollut eroa eri ryhmien välillä. Vanhempien kortisolitasot olivat kuitenkin jatkuvasti korkeammat kuin heidän lapsillaan päivystyskäynnin aikana.
Tutkimuksessa havaittiin myös, että lasten tarve vakavan ahdistuksen hoitoon käytettäviin lääkkeisiin, kuten rauhoittaviin, väheni. Toisaalta kontrolliryhmässä kävi samoin, että vastaavia lääkkeitä tarvittiin vähemmän.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Duodecim Uutispalvelu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



