Violetti on lippujen värinä harvinainen muttei tuntematon ‒ tällainen on maa, jonka lipussa sitä on
Lukemistossa väitettiin perjantaina, että yhdessäkään lipussa ei ole violettia väriä. Kyllä on. Tosin vaatii tarkkaa näköä löytää väri lipusta ja kyseinen valtio karttapallolta.Tarkkaavainen lukijamme laittoi meille viestin ja kertoi, että ainakin yhdestä lipusta löytyy violettia ‒ päinvastoin kuin väitimme perjantain 9. syyskuuta lehdessä. Hän on oikeassa.
Maa on Dominica, ja sen lipun keskellä olevasta papukaijassa tosiaan on violettia.
Suomen YK-liitto on viimeksi päivittänyt maata koskevia tietoja 2015. Sivuston mukaan kyseessä on ”pieni trooppinen saari Karibianmerellä, joka pyrkii kiristämään kauppalakejaan ja kehittämään turismiaan”.
Dominica on 750 neliökilometrin kokoinen, 71 000 asukkaan saarivaltio. Se pinta-alaltaan maailman kuudenneksi pienin valtio ja alle kymmesosa esimerkiksi Uudenmaan maakunnasta.
Kristoffer Kolumbus ”löysi” Dominican 1493. Saari oli satoja vuosia vuosia Ranskan ja Englannin hallinnassa, kunnes se itsenäistyi 1978. Melkein kaikki asukkaat ovat orjien jälkeläisiä.
Valtio on saanut mainetta rahanpesulana, joskin maan johto on joutunut puuttumaan asiaan kansainvälisen painostuksen vuoksi. Maa tuottaa vihanneksia ja hedelmiä, ja puitakin on omasta takaa.
Turismi saattaisi olla leppoisien säiden vuoksi leipäpuu, kunhan joku ensin rakentaisi saarelle lentokentän.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




