Maatalouden sitkeä ja uudistusmielinen kehittäjä Jouko J. Salminen on poissa
Etelä-Pohjanmaalla pitkän uran tehnyt agronomi Jouko J. Salminen työskenteli uutterasti maatilojen parhaaksi. Hän oli uudistusmielinen ja yhteisön huomioon ottava.
Jouko J. Salminen toimi viimeksi Maatalouskeskusten Liiton toimitusjohtajana vuosina 1979–1987. Kuva: Maatalouskeskusten Liitto/ProAgrian arkistoMaanviljelysneuvos Jouko J. Salminen kuoli 5. toukokuuta 2023 Helsingissä 95-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä 27. kesäkuuta 1927. Hänet haudattiin Hietaniemen hautausmaan veteraanilehtoon.
Salminen valmistui Helsingin yliopistosta agronomiksi 1950. Ura lähti liikkeelle Kuopion ja Satakunnan maanviljelysseuroista. Työ jatkui Etelä-Pohjanmaalla.
Hän toimi aluksi Maanviljelysseuran kartoitustoimiston esimiehenä, kasvinviljelysagronomina 1961 ja toiminnanjohtajana 1969.
Vuonna 1970 Salminen siirtyi Etelä-Pohjanmaan Maatalouskeskuksen, nykyisen ProAgrian johtoon. Hän näki maakunnan peltojen perusparannusten tärkeyden satotason nostamiseksi. Keskeisiä keinoja olivat salaojitus ja kalkitus.
Salmisen johdolla aloitettiin kuntakohtaisten maatalouden kehittämissuunnitelmien teettäminen. Hän oli perustamassa Etelä-Pohjanmaan Maatalouden Edistämissäätiötä ja oli sen ensimmäinen asiamies.
Salminen vaikutti siihen, että kuntakohtaiset maatalousnäyttelyt korvattiin valtakunnallisilla, mihin koneteollisuus ja kauppa panostivat uudella otteella.
Maanpuolustustyö oli Salmiselle tärkeää, ja hän toimi Seinäjoen Sotilaspiirin Killan puheenjohtajana.
Juureva olemus teki kaupunkitaustaisesta agronomista ”enemmän eteläpohjalaisen kuin eteläpohjalainen itse".
Vuonna 1979 Salminen siirtyi takaisin lapsuutensa kotikaupunkiin Helsinkiin, kun hänet valittiin Maatalouskeskusten Liiton toimitusjohtajaksi.
Huolimatta neuvontajärjestöön kohdistuneista paineista toimia maatalouspolitiikan "kassarana", Salminen pystyi vakaalla toiminnallaan ohjaamaan neuvontajärjestöä maatilojen parhaaksi.
Aikaansa edellä Salminen oli ehdottaessaan bioetanolin lisäämistä bensiiniin useita kymmeniä vuosia ennen asian toteutumista. Huoltovarmuuden ja omillaan toimeen tulemisen hän näki kansallisina turvallisuustekijöinä.
Salminen oli työssään johdonmukainen ja uudistusmielinen. Hän luotti alaisiinsa ja ilmaisi usein, että ”tehdään joukolla”. Hän arvosti ja tuki Maa- ja kotitalousnaisten toimintaa järjestön osana.
Hänelle tärkeää oli yhteisöllisyys niin työyhteisössä kuin laajemminkin maatalouden järjestöissä.
Kirjoittajat ovat Jouko J. Salmisen poika ja työtovereita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



