Keittiömestari raivoaa alaisilleen ja tavoittelee tähtiä korkealta

Hans Välimäen elämästä kertovan Patakuningas-kirjan alkuun on sijoitettu kohtaus uupumuksen rajalla riehuvasta keittiömestarista, joka huutaa ja kiroilee alaisilleen, heittää kattiloita roskiin ja istuu yksin kellarissa rauhoittumassa. Esimiehen terroria, josta saisi tänä päivänä jonkinlaisen häirintäsyytöksen.

Kirjan loppuun mennessä Välimäen elämästä piirtyy kaari, jossa valotetaan niin mestarin lapsuutta tavallisessa tamperelaisperheessä, ankaraa kunnianhimoa edetä Suomen parhaaksi keittiömestariksi ja ihan viimeisintä vaihetta, kun Välimäki on taas tavoittelemassa alan kirkkainta kruunua, Michelin-tähtiä. Kun ikävuosia on karttunut, meno keittiössäkin näyttää rauhoittuneen.

Patakuningas-kirjan sanotaan olevan ensimmäinen suomalainen keittiömestarielämäkerta. Sellaisena se on mielenkiintoista luettavaa ainakin alaa vähän tuntevalle, sillä se avaa rehellisen tuntuisesti, miten voi edetä kokkipojasta maan ehkä kuuluisimmaksi mestariksi. Kovaa työtä se vaatii, ja uhratuksi tulevat niin ensimmäinen avioliitto ja perhe kuin joissain vaiheissa melkein mielenterveys. Oma ego pullistelee niin, ettei mitään rajaa.

Välimäellä ja hänen kirjurillaan tietokirjailija Markus Åsnäsillä on sana hallussaan. Välimäen kieli ja kerronta on elävää, hauskaa ja sujuvaa ja tarinoita riittää kuin parhailla merimiehillä. Sivujuonena kulkee Helsingin ravintolamaailman kehitys.

Kirjan rakenne on erikoinen ja sekavakin: elämäntarinan väliin on sijoitettu kuhunkin vaiheeseen liittyviä reseptejä ja niihin liittyviä tarinoita. Siitä nimitys kulinaarinen elämäkerta. En ole vakuuttunut ratkaisun toimivuudesta. Sinne tänne on myös mustapohjaisille sivuille kirjattu kohtauksia Välimäen uran huippuhetkistä ja syvimmistä syövereistä. Lukija yrittää pysytellä kärryillä, missä nyt mennään.

Moni voisi pitää Välimäkeä suuruudenhulluna pröystäilijänä ja sellaisenakin hän kirjassa näyttäytyy, mutta koska hän kertoo sen itse, hän saa lukijan sympatiat puolelleen. Tähtien tavoittelussa on varjopuolensa ja joskus menee liian lujaa.