Elokuva-arvio: Disney nosti naisen roolia uudessa Aladdinissa, mutta se ei tee elokuvasta yhtään sen parempaa
Aladdinin live action -versio on kömpelö elokuva, jonka olisi voinut jättää tekemättä.
Aladdin (Mena Massoud) yrittää tehdä vaikutuksen prinsessaan Hengen (Will Smith) avustuksella. Kuva: Daniel Smith / © 2019 Disney Enterprises, Inc.Disneyn live action -elokuvat alkavat jo käydä uuvuttaviksi, kun yhtiön animaatioista tehdyt uudelleenversiot jatkavat ilmestymistään. Tällä kertaa luvassa on Aladdin, joka perustuu tarinaan Tuhannen ja yhden yön saduista.
Vuoden 1992 menestysanimaatiosta tehty live action -seikkailu kertoo nuoresta Aladdinista, joka saa käsiinsä taikalampun.
Taikalampusta paljastuu Henki, joka lupaa kolme toivomusta. Aladdin käyttää ensimmäisen toiveensa tullakseen prinssiksi, jotta voisi hän naida prinsessa Jasminen. Aladdin ei kuitenkaan suostu kertomaan totuutta, että hän on todellisuudessa vain köyhä varas.
Lamppua himoitsee myös suurvisiiri Jafar, jolla on julmat suunnitelmat.
Kauhean nopea alku saa aluksi hämilleen, kun yhtäkkiä Aladdin jo tutustuukin Jasmineen. Elokuvan keskivaiheessa kuitenkin vauhti hidastuu ja juoni antaa katsojalle aikaa tulkita hahmoja ja tapahtumia.
Myönnetään, että Disney osaa edelleenkin tehdä upeita lauluja ja musiikkia elokuviinsa. Friend Like Me, Prince Ali ja varisinkin A Whole New World kuulostavat uskomattoman hienoilta. Harmi, ettei Jafarin tulkitsemaa Prince Ali -kappaletta kuulla elokuvassa. Tuttujen laulujen lisäksi elokuvaan on tuotu pari uutta Jasminen laulamaa kappaletta.
Prinsessa Jasmine tuokin elokuvaan paljon feministisiä näkökulmia. Naisen rooli tulee suureksi osaksi muun muassa kappaleessa, jossa lauletaan siitä, ettei pidä olla suu supussa.
Will Smith nähdään lampunhenkenä, mikä aiheutti melkoisen myrskyn fanien keskuudessa. Smithin esittämä sininen Henki näyttääkin liian hassulta ollakseen totta, eivätkä vitsit välttämättä uppoa jokaiselle. Paljon vauhtia hän ainakin tuo elokuvaan.
Hengen näkeminen saa myös kaipaamaan Robin Williamsia, jonka ääninäyttelyä alkuperäisessä animaatioelokuvassa on mahdotonta ylittää.
Lopusta jäin suuresti kaipaamaan alkuperäisessä animaatiossa nähtävää kohtausta, jossa suurvisiiri Jafar muuntautuu käärmeeksi. Live actionissa se oli tylysti jätetty kokonaan pois.
Joka tapauksessa Aladdin on vain kömpelö parituntinen seikkailu, eikä sitä olisi tarvinnut koskaan tehdä. Disneyn uudelleenversiot tuntuvat muutenkin niin väkisin väännetyiltä.
Aladdin ensi-illassa 22.5.2019.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
