Perjantaivieras Tiivistäminen lisää hiilijalanjälkeä
Aalto-yliopiston Seppo Junnila, Jukka Heinonen ja Juudit Ottelin ovat julkaisseet tutkimuksen, jossa vertaillaan tiiviin kerrostaloalueen ja väljän pientaloalueen hiilijalanjälkeä.
Tuloksen mukaan vuosina 2003–2012 kaupunkikeskustaan rakennettujen uusien kerrostalojen asukkaan hiilijalanjälki on noussut tuona aikana 10,1 tonnista 11,7 tonniin. Samana aikana väljälle pientaloalueelle rakennetun talon hiilijalanjälki on pienentynyt 10 tonnista 8,1 hiilidioksidiekvivalenttitonniin vuodessa. Erotus on siis hämmästyttävät 3,6 tonnia vuodessa.
Kuitenkin vallitseva kaavoituskäytäntö ja yhdyskuntapolitiikka olettaa, että kaupunkirakenteen tiivistäminen olisi automaattisesti ekologista.
Reaktiot ovat olleet merkillisiä. Tulos on mitätöity ja selitetty pois. Kuten samaa asiaa aiemmin tutkineen Jukka Heinosen väitöskirjan kohdalla, on Osmo Soininvaaraa myöten väitetty, että Ottelinin tutkimus olisi metodologisesti jotenkin epäkelpo. Samaa poisselittämistä ovat tehneet muun muassa eräät arkkitehtiprofessorit sekä vihreät kaupunkipoliitikot. Ne, jotka näin väittävät, tulevat sanoneeksi, että alan johtavan aikakauskirjan arviointipaneeli ja refereejärjestelmä olisi epäpätevä.
Ottelinin tutkimuksesta käy selvästi ilmi, että ero keskikaupungin kerrostalojen tappioksi tulee suuremmasta tavaroiden kulutuksesta, lomamatkoista ja ennen muuta tiiviin rakentamisen materiaalien hiilisidonnaisuudesta. Sähkön ja lämmön tuottamisen energialähteellä on suuri merkitys.
Pientalon asukas asuu konkreettisesti lähempänä luontoa. Siksi hän matkustaa lomillaan vähemmän. Hän saa elämyksiä lähiluonnosta. Hän pystyy lämmittämään taloaan puulla tai investoimaan aurinkoenergiaan. Hän on energiankäytössään tarkempi. Pientalossa ei ole porrashuoneita, käytäviä tai varastoja, jotka ovat kerrostalossa lämpösyöppöjä tiloja. Pientalot ovat usein puuta, kun taas puukerrostalot ovat yhä Suomessa harvinaisuuksia. Kerrostalojen betonin, raudan, lasin ja alumiinin ominaispäästökertoimet ovat valtavia verrattuna puuhun. Lisäksi pientaloalueiden uusissa taloissa on helpompaa investoida uuteen teknologiaan. Päätös on yksityisen ihmisen, ei rakennusliikkeen tai sijoittajan.
Keskeisin johtopäätös Juudit Ottelinin tutkimuksesta on, että Suomessa osataan suunnitella ekologisia pientaloalueita ja että niihin liittyy jollain tavoin kohtuuteen pyrkivä elämäntapa. Vallitseva tapa rakentaa kaupunkiydintä on ongelmallinen. Tässä on asian uutinen.
On huomautettu, että keskikaupungin asukkaan korkea kulutustaso on seurausta korkeammasta tulotasosta. Näin on. Tätä pohtii Ottelinkin. Mutta eikö kaupungistumista koko ajan perustella sillä, että se tuottaa kasvavaa taloudellista hyvinvointia? Eikö ole itsestään selvää, että kaupunkiytimessä rakentaminen, asuminen ja tonttimaa ovat kalliita? Se kuuluu kaupunkijärjestelmän logiikkaan eikä ole metodologinen virhe. Sitä vastoin virheellistä on asettaa vastakkain idealisoitu kaupunki ja pientalojen reaalimaailma.
On myös huomautettu, miten tutkimuksen tulokset riippuvat elämäntapavalinnoista. Kyllä, juuri näin. Mutta tässä tapauksessa tuloksiin sisältyvät juuri ne vihreitä valintoja tehneet, jotka jo elävät vähäisen hiilijalanjäljen mukaan. Samanlaisia ekologisia valintoja tehdään pientaloissa omakotialueilla ja maalla.
Hiilijalanjälkitutkimusten kannalta vaikeinta on ratkaista, miten yleisen kaupunkirakenteen tuottamat kasvihuonekaasupäästöt otetaan huomioon. Kadunrakennus, silta- ja tukirakenteet, lämmitettävät julkiset tilat, läpi yön palavat katuvalot, vajaana kulkeva julkinen liikenne, sähkö- ja muut verkot, palontorjuntamateriaalit, satamat ja lentokentät aiheuttavat ilmastovaikutusta, jonka kokonaismäärä ja jyvittäminen asukasta kohti on vaikeaa. Käsitykseni on, että kaikkea tästä isännättömästä hiilikuormasta ei edelleenkään kohdisteta kaupunkiasukkaalle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
