Viikonloppuna leutoa etelätuulta, mahdollisesti jopa aurinkoisia hetkiä – etelätuuli voi yllättää sumuillaan
Laajalti on pilvipoutaa. Etelässä on mahdollisesti selkeää, hajanaisia lumi- ja tihkusateita saadaan lähinnä pohjoisessa. Lämpötila on etenkin päivisin selvästi suojan puolella, maan etelä- ja länsiosassa jopa yli 5 astetta.Helmikuu oli verrattain leuto, sama jatkuu ainakin nyt maaliskuun alun. Maan etelä- ja keskiosassa on tänään poutaa, sinitaivas ja aurinkokin voi päivän kuluessa pilkahtaa. Aamuinen sumu saattaa paikoin leijua taivaalla vielä puolille päivin.
Ajoittaista ja pääosin melko heikkoa lumisadetta sekä vesitihkua ajautuu Perämereltä eteläiseen ja keskiseen Lappiin. Lämpötila on iltapäivällä +1 ja +5 asteen välillä, aurinkoisimmilla paikoilla voi olla vähän lämpimämpääkin. Etelänpuoleinen tuuli on kohtalaista, Lapin tuntureilla navakkaa tai kovaa.
Sunnuntain vastaisena yönä on laajalti heikkoa pakkasta, Itä-Suomessa sekä Pohjois-Lapissa paikoin runsaat 5 astetta. Etenkin aamulla voi jälleen olla sumuja, mutta iltapävällä on taas maan etelä- ja länsiosassa ajoittain aurinkoista - Pohjois-Lapissakin saattaa seljetä.
Etelä- ja Keski-Lapissa sekä Pohjois-Pohjanmaan pohjoisosissa sataa ajoittain lunta tai tihkua. Maanantaina pohjoisen hajanainen lumisade siirtyy Kainuun, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan suuntaan, ja pilvisyys jatkuu vaihtelevana.
Harmaa talvisää muuttuu vähitellen valoisampaan suuntaan kohti kevättalvea, mutta samalla pilvisyysennuste vaikeutuu. Alkavalla viikolla maahamme muodostuu korkeapaine, ja lämpötilan vuorokausivaihtelu kasvaa.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä MT:n sääpalveluun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

