Nyt perheellä on ensimmäinen omistusasunto, jonka sähkölämmitysta tulisija pienentää. Kuva: Jussi Vierimaa
Nuori äiti joutui velkakierteeseen – sitten hän oivalsi jotain, joka sai pankkitilin karttumaan 18 000 eurolla vuodessa
MT julkaisee uudelleen vuoden luetuimpia verkkojuttuja. Tässä Lukemisto-osaston suosituimmassa artikkelissa turkulainen Saana Opacic kertoo, kuinka velkakierteeseen joutuu ja kuinka sieltä voi nousta.
Saana Opacic ja hänen miehensä järkeistivät talouttaan, ja rahaa on alkanut kertyä pankkitilille lähes huomaamatta. Kuva: Jussi VierimaaKun turkulainen Saana Opacic, 30, tutustui nykyiseen aviomieheensä, yhden asian hän jätti heti alussa kertomatta. Elämänhallinta oli pettänyt alle kaksikymppisenä, ja sen mukana tulivat velat sekä luottotietojen menetys. Ja häpeä.
Tuo on taakse jäänyttä elämää, sillä talous on nyt tasapainossa. Vierellä on aviomies, joka ei säikähtänyt totuutta. He asuvat kolmen lapsen kanssa turkulaisessa rivitaloyhtiössä, josta he onnistuivat hankkimaan ensimmäisen oman asunnon pari kuukautta sitten.
Asunnossa on vanhemmille ja lapsille omat huoneet, pieni piha ja takka. Opacic toteaa, että ensimmäisen asunnon ei tarvitse olla unelma-asunto eikä tämä sellainen olekaan. Silti se on rakas ja vastaa tämän hetken tarpeita.
Ennen kaikkea oma asunto tuntuu uskomattomalta hienolta saavutukselta kaikkien vaikeuksien jälkeen. Takana on henkistä kasvua ja monen asian ymmärtämistä.
Tärkein oivallus tuli kuitenkin vasta melko tarkalleen kaksi vuotta sitten.
Raskaus ja ero nuorena saivat elämän raiteiltaan.
Opacic varttui monilapsisessa perheessä. Puutetta ei koettu, jos ei yltäkylläisyyttäkään. Rahankäytöstä ei juuri puhuttu, vaan se piti opetella kantapään kautta.
”Olen aina ollut kova tekemään töitä. Muutin jo 15-vuotiaana pois kotoa, joten oli pakkokin.”
Elämä sai odottamattoman suunnan, kun Opacic juuri 18 vuotta täytettyään tuli äidiksi. Silloinen kumppani muutti pian pois ja jätti kaiken vuokria myöten lapsensa äidin kontolle. Kaiken kukkuraksi 62-neliöinen asunto oli pykälien mukaan liian suuri, jotta äiti ja pieni tytär olisivat saaneet täyttä asumistukea. Oli vain 400 euron äitiysraha.
Saana Opacic muutti kotoa jo 15-vuotiaana, mutta yksinhuoltajaksi jääminen varhain laittoi talouden sekaisin.
”En löytänyt uutta asuntoa enkä muista, oliko minulla edes voimavaroja etsiä sitä. Luovutin.”
Tuli maksumuistutuksia ja häätöuhka, joka oli pienen taaperon kanssa elävälle äidille elämän kamalin kokemus. Toisaalta apuakin löytyi, sillä kirkko maksoi yhden kuun vuokran ja sosiaalitoimi toisen.
”Rahat eivät kuitenkaan riittäneet, sillä laitteet, kuten tietokone ja televisio oli hankittu nimiini. Alkoi jäinen alamäki, eikä minulla ollut muuta mahdollisuutta kuin liukua mukana.”
Viime aikoina maksuhäiriömerkinnät ovat lisääntyneet 20 prosenttia, ja kohonneet sähkölaskut ovat moniin syynä.
Kahdestaan lapsen kanssa jäänyt Opacic alkoi ottaa pikavippejä. Elämänilo löytyi ostoksista, ja niihin jäi koukkuun.
”Koin, että olin pettänyt tyttären, koska ydinperheemme hajosi. Kompensoin asiaa ostamisella.”
Hän pohtii nyt, että olisi voinut ottaa elämän hallintaan vaikeuksista huolimatta.
”Tulin nuorena äidiksi ja koin vähättelyä esimerkiksi, kun hain lasta hoidosta – kuin olisin itsekin lapsi. Jotenkin ajattelin, että jos lapsella olisi vaatteet viimeisen päälle, joku arvostelisi vähemmän ja muut näkisivät, että pärjään.”
Loppujen lopuksi ulosotossa oli 15 000 euroa ja sen lisäksi 7 500 euroa opintolainaa.
Velkaantuminen alkaa Takuusäätiön johtajan Minna Mattilan mukaan tyypillisesti kahdella tavalla.
”Elämässä sattuu jotain isompaa, kuten työttömyys, sairaus tai ero, joihin ei ole varauduttu säästöillä tai muilla puskureilla. Tilannetta paikataan luotolla.”
Toinen tavallinen tilanne on, että kulutetaan enemmän kuin tienataan. Velkaantumiseen ajaudutaan vähitellen, kun vaikka lomamatkoihin ja perheen perustamisen kuluja katetaan luotoilla eikä mielletä, mitä luotto maksaa.
”Niissä on usein se koukku, että kuukausierä voi olla pieni. Luottoja on helposti yhden pankkilainan sijasta useita.”
Varaava takka syttyy kylmillä ilmoilla päivittäin ja pienentää sähkölämmitysken laskua.
Opacic alkoi nostaa itseään velkojen suosta parin vuoden kuluttua. Hän meni töihin keittiöapulaiseksi palvelutaloon ja siirtyi siellä pian tekemään perushoitajan töitä. Hän opiskeli myös vaatetusompelijaksi mutta teki siinä sivussa hoitotyötä.
Velat alkoivat vähin erin pienentyä.
Myöhemmin Opacic opiskeli lähihoitajaksi ja teki pitkiä päiviä. Lopulta hän onnistui maksamaan luotot pois, mikä palautti luottokelpoisuuden.
Ostaminen kuitenkin jatkui, vaikka uutta velkakierrettä ei tullutkaan. Se toi yhä mielihyvää ja paikkasi huonoa omaatuntoa, sillä kotona ehti olla liian vähän.
”Kirpputorille saattoi mennä 50–200 euroa kuussa. Aina löytyi jotain – jos ei omille lapsilleni, niin ainakin ystävän lapsille tai ystäville.”
Minna Mattila Takuusäätiöstä on nähnyt velkaantumisen ongelmat aina 1990-luvun lamasta saakka. Hän tietää, että ostohimon riivaama löytää ostamiseen aina perusteen.
”Se voi olla, että tuote on kallis mutta kestävä ja pysyvä. Jos ostaa halpaa, se voi olla peruste ostaa paljon.”
Ostomanian taustalla on erilaisia syitä, kuten koulukiusatuksi tuleminen lapsena tai hyväksynnän hakeminen muilta. Niitä tai edes koko ongelmaa harvemmin tunnistetaan.
Lopullinen herätys tuli loppuvuodesta 2020, jolloin Opacic yritti miehensä kanssa kerätä pesämunaa omaa asuntoa varten.
”Asuntosäästötilille kertyi vain 50 euroa kuussa, vaikka minulla oli mielikuva, että osasin käyttää rahaa.”
Pariskunta harkitsi jopa väliaikaisesti yksiöön muuttamista, jotta he saisivat pesämunan asuntoon.
”Onneksi siihen emme menneet.”
Opacic otti kännykän käteen ja alkoi luokitella menneitä ostoja yksitellen. Oli ravintolaa, kahvilaa ja vaatekauppaa – ja sitten täydellisiä mysteeritapahtumia.
”Minulla oli eräässä kuukaudessa 600 euron edestä ostoja, joille en keksinyt selitystä.”
600 euroa meni kuussa ostoksiin, joista jälkeenpäin ei ollut mitään muistikuvaa.
Luokittelu osoitti, että eväisiin saattoi mennä 150 euroa kuussa, kun hän nappasi jotain mukaansa matkalla töihin ja lisäksi toisinaan kioskista kahvit mukaan.
Hän oli lisäksi lopettanut tupakoinnin, mihin oli aiemmin mennyt 150 euroa kuussa. Sekin raha vain katosi jonnekin.
Hän ryhtyi tekemään eväät kotona ja suunnittelemaan arkea sekä ruokaostoksia uudella tavalla.
Lisäksi Opacic aloitti ”ostolakon” eli jätti kaiken turhan tavaran ostamisen pois. Säästyneet rahat hän laittoi tilille.
”Suurin työ on korvien välissä – eli miksi tahdon ostella, vaikka kaikkea jo oli ja lasten kaapit täynnä vaatteita?”
Loppujen lopuksi pienistä puroista alkoi kertyä säästöjä lyhyessä ajassa. Tavoite oli säästää vuodessa 10 000 euroa, mutta säästöä kertyikin 18 000 euroa. Käsiraha asuntoon oli nopeasti kasassa.
Perhe luopui syksyllä autosta ja siirtyi pyörään sekä julkisiin, koska polttoainekulut kasvoivat turhan suuriksi. Kuva: Jussi VierimaaOstolakko on pysynyt jo kaksi vuotta. Kun aiemmin turvallisuutta toi tavara, nyt raha tilillä. Joka kuukausi pariskunta pystyy laittamaan hieman sivuun tilille ja rahastoihin pahan päivän varalle.
”Mitään oikeaa summaa säästää ei ole. Jos pystyt laittamaan sivuun edes 10 euroa kuussa, se on vuodessa 120 euroa ja lämmittää odottamattoman menon iskiessä.”
Mattila Takuusäätiöstä on huomannut, että säästämistä pitää monen nuoren opetella.
Hänen mukaansa olemme lisäksi liikaa tuudittautuneet hyvän sosiaaliturvan varaan ja siihen käsitykseen, että kukaan Suomessa ei putoa pohjalle.
”Jos saa käyttöön 500 euroa sossusta, niin ei sillä todellisuudessa paljon saa. Ja lisäksi monilla on yhä kynnys hakea mitään tukea sieltä.”
Edessä on yltäkylläisyyden murros. Monet 2000-luvun lapset eivät ole nähneet lamaa ja huonoja aikoja, mutta nyt ennusmerkit ovat uhkaavat.
Suomessa on syntynyt harhakuva, että ”sossu” pelastaa ja ettei täällä voi pudota pohjalle.
Puskurit antavat turvaa myös Opacicin perheessä, kun inflaatio laittaa talouden ahtaammalle. Heidän kaksikerroksisessa rivitaloasunnossaan on sähkölämmitys, joten nouseviin lämmityskuluihin on syytä varautua.
Varaava takka syttyy kylmillä ilmoilla päivittäin ja pienentää sähkölämmitysken laskua.
Perhe päätti luopua juuri autosta, sillä kallistuva polttoaine ja alati juoksevat käyttökulut olivat turhan iso menoerä.
Se tarkoitti myös kaupassakäynnin muuttumista.
”Aiemmin kävimme kerran viikossa hakemassa viikon ruokaostokset autoilla, mutta nyt tilaamme ruokaa pienemmissä erissä kotiin. Lisäksi mies hankki pyörän perään vedettävän kärryn. Vaikka joka viikko ajaisimme taksilla, kulut eivät olisi puoliakaan oman auton pidosta.”
Hänen mukaansa aiemmin tuli perusteltua oman auton käyttöä aikasäästöllä, mutta loppujen lopuksi sekään ei ollut totta. Toki heidän etunaan ovat ison kasvukeskuksen joukkoliikenneyhteydet.
Tällä hetkellä Opacic pitää taukoa lähihoitajan työstä ja toimii yrittäjänä sosiaalisen median saralla.
Uusi vaihe elämässä alkaa ensi vuonna, jolloin hän aloittaa ammattikorkeakoulussa oikeustradenomin opinnot. Sieltä valmistuu esimerkiksi ulosottoon työntekijöitä, mutta Opacic aikoo käyttää uuden ammatin taidot auttaakseen velkaantuneita.
”Luottokelvottomuus ei ole loppuelämän leima. Tahtoisin myös lasten ja nuorten ymmärtävän, että varakkaasta perheestä ei aina tule varakkaaksi ja köyhästä perheestä köyhäksi. Se ei ole kiveen hakattua, ja suuntaa voi muuttaa.”
Saana Opacic on huomannut, että välillä itselleen voi sallia pieniä hullutuksia eikä niiden silti tarvitse maksaa paljon.
Välillä voi sallia itselleen pieniä, edullisia hullutuksia.
Toisaalta tunnettua on myös ylisukupolvinen velkaantuminen, eli lapsuuden ja perheen mallit kulkevat vanhemmilta lapsille. Lisäksi varakkaissa perheissä voidaan helpommin antaa rahallista tukea, jos ja kun nuoruuden ryppyjä tulee.
Opacic sanoo oppineensa hallitsemaan ostohimoaan, vaikka se väijyy yhä jossain sisällä. Raha ei kuitenkaan enää ohjaa tekemisiä, ja hän sallii itselleen yhä pientä ylellisyyttä kohtuuden rajoissa.
Aiemmin hän osti 200 euron vaatteen, vaikka siihen ei ollut varaa. Nyt hän ostaa neljän euron Pähkinänsärkijä-saippuan, kun siltä tuntuu – vaikka varaa olisi enempäänkin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
