Suomen poliittisen johdon virhearvio työttömyyden ja suuren muuttoaallon kourissa – "hyvä kun lähtevät Ruotsiin ja palaavat sitten takaisin teollisen työn kokemusta hankkineina"

Kari Lumikero painottaa, että vaikka Ruotsiin muuttaneet suomalaiset oppivat syrjimisen pelon vuoksi elämään hiljaa pitämättä melua itsestään, heitä myös arvostettiin ahkerina ja rehellisinä työntekijöinä. Kuva: Lari Järnefelt / Tammi

Niihin satoihintuhansiin nuoriin suomalaisiin, jotka lähtivät Pohjanlahden taakse 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa, kuuluu. toimittaja Kari Lumikero.

Tampereella lukion käynyt peräpohjalainen kaavaili toimittajan uraa, mutta suuriin ikäluokkiin syntyneenä ei yliopistopaikkaa ollut helppo saada. Niin hän lähti Tukholmaan syksyllä 1967.

Lapsuudessa Torniossa oli jo tarttunut ruotsia ja lisäksi hän vietti teininä kesiä tätinsä luona Taalainmaalla.

"Monet torniolaiset kaverit tai kaverien kaverit muuttivat Ruotsiin. He ottivat yhteyttä, kun asuin jo itse Tukholmassa. Siellä ei ollut mikään vaikeus saada töitä esimerkiksi rakennuksilta."

Kieltä taitavana Lumikero työllistyi aluksi postiin. Vähän myöhemmin Ruotsin yleisradio alkoi panostaa suureksi kasvaneeseen vähemmistöönsä. Suomenkielisessä toimituksessa urkeni Lumikerolle tie toimittajaksi.

Suomessa olivat maaseudulla vaihtoehdot hyvin vähissä. "Kyllä se oli monelle aikamoinen kriisi, kun ei ollut töitä kerta kaikkiaan."

"Saab-Scania ja Volvo lähettivät busseja hakemaan ihmisiä täältä. Sinne siis oikein värvättiin suomalaisia."

Toinen motivaattori olivat velka-Volvoillaan lomille saapuneet sukulaiset. "He kannustivat hyppäämään loman lopussa takapenkille, mitä tapahtuikin erittäin paljon."

"Olihan se loistava kauppa Ruotsille saada työlle ahnetta, innokasta porukkaa teollisuuteen ja rakennuksille mutta myös palveluihin kuten varastoille ja siivoajiksi."

1970-luvun puolivälissä Suomessa alettiin tarvita työväkeä takaisin, kun oma teollisuus alkoi päästä vauhtiin.

"Työvoimaministeri lähetti sinne edustajansa suurlähetystöön kiertämään ja vahvistamaan, että nyt voisi tulla takaisin."

"Osa sitten palasi. He olivat jo tottuneita vaihetyöhön ja olivat palatessaan hyvä kauppa Suomelle."

Suomessa päättäjät olivat suurtyöttömyyden uhatessa 1960-luvulla ja vielä 1970-luvun alussa heikoilla. Työttömyyden hoitoon ei ollut varaa, eikä sosiaaliturva ollut nykyisenlainen.

"Siinä muuttoliikkeen ollessa vahvimmillaan, ajateltiin, että hyvä kun lähtevät pois ja sitten palaavat takaisin teollisen työn kokemusta hankkineina", Kari Lumikero kertaa.

Asia myönnettiin pääministeri Mauno Koiviston kaudella ihan ääneen.

Ylivoimainen enemmistö lähtijöistä kuitenkin asettui Ruotsiin, sai lapsia ja opetteli kielen.

"Siinä mielessä voi ajatella että se oli aika virhearvio. Kuviteltiin, että kotimaa kyllä vetää puoleensa."

Nyt vuosikymmenien vierittyä paluuta on tapahtunut pikkuhiljaa, kun väestö on eläköitynyt. Heistäkin silti monet ovat hankkineet vanhuudenpäivien asunnon Haaparannan seudulta, josta on helppo vierailla Suomessa. Samalla Ruotsin eläke juoksee normaalisti.

Lumikeron mukaan suhtautuminen suomalaisiin oli vaihtelevaa. Toisaalta heitä pidettiin toisen luokan kansalaisina eikä heidän kieltään ja sen opetuksen tarvetta otettu vakavasti.

Suomalaiset oppivat vaikenemaan ja tekemään työnsä ilman suurempaa numeroa.

"Moni muuttanut sitten ajatteli, että ei tässä ruveta mitään suomea lapsillekaan opettamaan. Unohdetaan koko juttu ja koetetaan solkata ruotsia kotona."

Toisaalta toimittajana hän kiersi paljon tehtailla tehden työmarkkinauutisia radioon. "Suomalaisten arvostus varsinkin autoteollisuudessa oli todella korkealla. Suomalaiset olivat kovia tekemään töitä ja rehellisiä."

Nykyisin Lumikero asuu Suomessa mutta kaikki hänen kolme lastaan ja lapsenlaset asuvat Ruotsissa. Hän katsoo, että monet 40–50 vuotta sitten muuttaneet suomalaiset ovat jälkikasvuineen asettuneet hyvin Ruotsiin.

Ruotsi ei oikein koskaan ottanut suomalaisia omikseen, eikä muuttajien kieltä arvostettu.

"Nyt siellä ei ole riittävästi hoivahenkilöstöä, joka osaa suomea. Muuttajapolven ensimmäinen kieli on suomi. Se, mikä ensin unohdetaan vanhetessa, on se opittu kieli eli ruotsi."

Samoin monet haluaisivat, että lapsenlapset saisivat suomen opetusta, mutta se on kiven takana.

Ongelma on hänen mukaansa myös kulttuuripoliittinen. "Ruotsissa ei tajuttu monikielisyyden arvoa. Taloudellinen ja kulttuurinen silta olisi Suomen ja Ruotsin välillä paljon vahvempi, jos esimerkiksi liikeneuvotteluja voitaisiin käydä yhteisellä kielellä."

Ruotsissa eli hänen mukaansa kouluissakin pitkään ajatus vajaakielisistä lapsista. "Tutkimus on sittemmin osoittanut, että jos äidinkieli opitaan ensin kunnolla, se on vankka pohja, josta ponnistaa muiden kieltenkin oppimiseen."

Lumierko kirjoittaa tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan Tätä en vielä kertonut Ruotsin kielipolitiikan epäonnistumisista. Vaikka suomella on virallinen vähemmistökielen asema, suomenkielistä opetusta saa enää hyvin harvalla paikkakunnalla.

Lue myös:

Puoli miljoonaa suomalaista muutti maalta kaupunkiin noin 50 vuotta sitten – yksi tekijä selittää, miksi yritykset hillitä muuttoaaltoa epäonnistuivat