Tavallinen tallityö on kaikkein parasta terapiaa
Lauri, Toni ja Päivi ulkoiluttavat terapiavuohia Aadaa ja Oliviaa ohjaaja Heli Forströmin (kolmas oikealta) kanssa. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoHOLLOLA (MT)
Terve! Päivää! Ja käsisuudelmat päälle.
Harvalla työpaikalla saa yhtä sydämellisen vastaanoton kuin Kiikun tallilla Hollolan Uskilassa. Täällä työ on ilonlähde ja samalla terapeutti.
”Tämä on maailman parasta työtä! Mieluummin olen Sussella töissä kuin istun kotona koneella”, huikkaa Atte.
Susse on Susanna Packalen, jonka lapsuudenkodin pihapiirissä Kiikun talli on. Kilpahevosia kasvattavan tallin lisäksi Packalen omistaa kehitysvammaisten päivätoimintaa järjestävän Ravuri Oy:n, joka toimii samassa pihapiirissä. Hiukan etäämmällä on vielä asumisyksikkö Hiirula Oy.
Ravurin talleilla päivätoiminnassa käy parisenkymmentä eri-ikäistä ja eri tavoin kehitysvammaista ihmistä. He tulevat asuntoloista, perhekodeista tai omista asunnoistaan taksilla tai muulla kunnan kustantamalla tilauskyydillä.
”Kunnan palveluohjaaja on käynyt jokaisen tilanteen läpi ja katsonut, että tämä on kullekin sopiva paikka käydä tai asua”, Packalen kertoo.
Päivä alkaa työnjaolla: osa saa puettua itsensä vauhdilla ja rientää talleille, osa liikkuu hitaammin ja tekee, mitä pystyy.
Tänään hoidetaan hevosia, nikkaroidaan kynttilänjalkoja ja talutetaan Aadaa ja Oliviaa, kahta vuohta.
”Se, että hoivakoti on maalla ja ikkunasta näkyy peltoa, ei minun mielestäni tarkoita vielä green carea. Tärkeää on, että on tekemistä”, Packalen sanoo.
Täällä se tarkoittaa tallien siivousta, heinien kuskausta hevosille, pintelien käärintää, vuohien ja kanien hoitamista, nikkarointia, askartelua ja leivontaa. Myös metsämarjat keittiöön ja kaurat jouluaskarteluihin kerätään porukalla.
Vihreän vetovoima saa meidät vierailijatkin nauttimaan makkaran paistamisesta metsässä enemmän kuin piipahduksesta kulmagrillillä.
Packalen sanoo aloittaneensa green caren eli vihreän hoivan yrittäjänä sattumalta ennen kuin koko asiasta puhuttiin.
”Minulla oli hevostalli ja perhehoidossa kehitysvammaisia, toiminta alkoi sitten laajentua pikkuhiljaa. Green care on jotain, mitä olemme aina tehneet.”
Tiloja on laajennettu ja vanhaan talliin tehty isot ruokailu- ja oleskelutilat.
Hyvin on pärjätty, kun henkilöstö ei juuri sairastele. Lähihoitajat ja -ohjaajat ovat työssä kuukausipalkalla, ja kunnan fysioterapeutti on toiminnassa mukana parina päivänä viikossa.
”Mutta mitä tästä tulee sen sote-uudistuksen kanssa? Isot mehiläiset ja attendot pärjäävät kilpailussa, kun voivat pudottaa hinnat hetkellisesti alas. Mutta entä me pienet, millä me pärjäämme? Olen kyllä ajatellut, että elämme päivän kerrallaan.”
Packalenin yrityskompleksi on nyt pärjännyt kuntien maksamilla päivätoiminta- ja asumismaksuilla sekä kilparavurien palkintorahoilla. Harva se viikko joku ravuri voittaa kisat ja tuo toimintaan lisää rahaa.
Hyviä ravureita on monta, mutta tallin tähtenä loistaa Karl Adam, joka saatiin tallille lahjoituksena puolitoista vuotta sitten. Sitä hoitavat kaikki, vaikka päävastuullinen onkin Susannan Christa-tytär.
”Voiton kunniaksi syömme täytekakkua ja kolmen parhaan joukkoon pääsemisestä jätskit. Näin jokainen kokee tehneensä työtä voiton eteen”, Packalen kertoo.
Eläintenhoito on myös monin tavoin palkitsevaa: palautteen näkee eläimen käytöksestä eikä eläin tuomitse erilaisuutta.
”Kun eläintä hoitaa ja sille antaa ruokaa, näkee, että se voi hyvin. Meillä on myös opittu, että syntymä ja kuolema ovat luonnollisia asioita.”
Packalen – lähihoitaja itsekin – uskoo, että jatkossa kysyntää on etenkin mielenterveyspalveluille.
”Yhteiskunta on sellainen, että ihminen menettää itsetuntonsa, ellei pysty ihan siihen panokseen, johon muka pitäisi pystyä. Tämä koskee yhä useampaa ihmisryhmää, myös meidäna asiakkaita”, Packalen sanoo.
”Täällä saa ulkoilla ja tehdä oikeita töitä”, kertoo pilttuuseen olkia kärräävä ja talikoiva Jukka Naulapää.
”Kyllä tämä on työtä eikä terapiaa.”
Eija Mansikkamäki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
